Kostamokodista kohti uutta, raitista elämää

Pia Vänskä (vas.), Tea Vänskä ja Helmi-Elisa Vanhamäki pitävät luonnonläheistä Käsämää hyvänä paikkana kuntoutuskodille. Myös tilat ovat toimivat, etenkin remontin jälkeen.

Liperin Käsämässä sijaitseva Koivulehtoyhteisö siirtyi toukokuussa osaksi Kostamokotia, joka muutti samalla koko toimintansa Tohmajärveltä Liperiin. Maalaismaisemassa lammen rannalla tarjotaan edelleen kuntoutusta päihde- ja sekakäyttäjille.

– Hyvä sijainti ja toimivat tilat, kiteyttää toimitusjohtaja Tea Vänskä syyt yritysostolle ja paikkakunnan vaihtamiselle.

– Etsimme sopivaa paikkaa pari vuotta ja täällä kaikki osui kohdalleen. Lisäarvoa minulle toi se, että aloitin urani päihdetyöntekijänä Käsämässä vuonna 1996, hän kertoo.

Koivulehtoyhteisö syntyi 90-luvulla vanhan maatilan pihapiiriin. Navetta ja konehalli muutettiin asuin- ja toimintatiloiksi. Kostamokodin muuton myötä ne on remontoitu perusteellisesti.

– Tyhjensimme talon kokonaan ja laitoimme kaiken uusiksi, toteaa vastaava ohjaaja Pia Vänskä.

Mitä sijaintiin tulee, kiitosta saa erityisesti lyhyt matka kaupunkiin. Joensuu on vain parinkymmenen kilometrin päässä.

– Käymme viikoittain vertaistukiryhmissä Joensuussa. Tohmajärveltä matka oli kolminkertainen, joten aikaa säästyy, toteaa markkinoinnista vastaava Helmi-Elisa Vanhamäki.

– Täällä on myös hyvät mahdollisuudet omaehtoiseen toimintaan. Voi kalastaa, uida, saunoa ja käydä lenkillä maalaisteillä. Ammattitaitoista henkilökuntaa on niin ikään helpompi löytää kaupungin läheltä, lisää Tea Vänskä.

Vieroitusta ja kuntoutusta

Kostamokodissa on 13 asiakaspaikkaa yli 18-vuotiaille huumekuntoutujille.

– Asiakkaat tulevat joka puolelta Suomea oman kotikuntansa maksusitoumuksilla, Tea Vänskä mainitsee.

Syksyllä toiminta laajentuu vieroitukseen. Siihen on tulossa paikat kuudelle avun tarvitsijalle.

– Asiakas käy ensin läpi muutaman viikon vieroitusjakson. Sen aikana huumeriippuvuutta hoidetaan tarvittaessa lääkkeillä. Vasta sitten on varsinaisen kuntoutuksen ja uudenlaisen elämän opettelun aika, Pia Vänskä selvittää.

– Vieroitusasiakkaat voivat toki siirtyä kuntoutukseen muuallekin. Jatko päätetään aina tapauskohtaisesti, täydentää Vanhamäki.

Jokaiselle asiakkaalle laaditaan oma kuntoutussuunnitelma. Toiminnassa tärkeitä ovat yhteisöllisyys, keskustelu ja verkostotyöksi kutsuttu lähestymistapa.

– Verkostotyö tarkoittaa sitä, että kaikki asiakkaan kanssa työskentelevät henkilöt ja läheiset ovat mukana prosessissa. Tarvittaessa ajamme vaikka Kokkolaan keskusteluja varten, Vanhamäki kuvailee.

Kostamokoti pitää yhteyttä entisiin asukkaisiinsa myös sen jälkeen, kun nämä ovat siirtyneet kokeilemaan omien siipiensä kantavuutta.

– Tosiasiahan on, että noin kolmasosa asiakkaistamme raitistuu kokonaan, Tea Vänskä toteaa ja lisää, että tuon kolmanneksen osalta yhteydenpidon muodot muuttuvat.

– Heiltä alkaa tulla hää- ja ristiäiskutsuja. Monet tulevat myös kyläilemään. Etenkin jouluna ja pääsiäisenä täällä on paljon vieraita. Sellainen antaa meille voimia työhön.

Vastaa