Kylien aktiivit valjastetaan apukäsiksi

Matti Taijalan mukaan kyläyhdistys voi auttaa sähkökatkon aikaan tuomalla puita ikäihmisille.

Suunnitelma kotihoidon palvelujen turvaamisesta normaaliolojen häiriötilanteessa on tarkoitus olla työkalu, jota käytetään kun jotain odottamatonta tapahtuu.

– Tässä ei ole kyse katastrofien poikkeusoloista vaan todennäköisemmin arkeen vaikuttavista tilanteista, kuten myrskyistä ja sähkökatkoista, hoitotyön johtaja Marketta Kuikka kertoo.

Suunnitelmaa varten kyliltä kysellään voimavaroja rientää apuun, kun oman kylän mummo tai vaari on jäämässä mottiin.

– On talvinen viikonloppu. Leppälahdessa myrsky katkoo puita sähkölinjoille ja teille. Syrjässä asuvan mummon mökki alkaa jäähtyä, Kuikka keksii esimerkkitilanteen.

– Tällöin meillä olisi hyvä olla jonkun yhdyshenkilön puhelinnumero, jolta voisimme tiedustella apua ja kysyä, olisiko sijaa majatalossa?

Kyläaktiiveja pyydetään nyt miettimään myös oman alueensa resursseja, eli minkälaisia kulkupelejä tai kalustoa seudulta löytyy. Kyläyhdistyksen toivotaan kokoavan yhteen lomakkeeseen myös muiden alueella vaikuttavien järjestöjen voimavarat.

– Esimerkiksi saaristossa tarvitaan kelirikkoaikaan pintaliitäjää tai kesällä venekalustoa.

Lomakkeessa on myös omat sarakkeensa varavoimaloille, kenttäkeittimille ja evakuointitiloille. Näitä kuitenkin tarvitaan pääasiassa vain suurempien katastrofien aikaan.

Vesiongelmasta oppia

Ongelman suuruus kasvaa, mitä syrjemmäksi maaseudulle mennään. Taajamissa apu voikin olla erilaista.

– Viinijärven vesitilanne on hyvä esimerkki häiriöstä. Meidän kyläyhdistys pyrki jo tämän syksyn tilanteessa jakamaan tietoa jopa ovelta ovelle, Viinijärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Taijala kertoo.

Taijala on myös valmis pukemaan hanskat käteen ja ryhtymään puuhommin, mikäli talvinen sähkökatsos pistäisi viinijärveläismummon mökin lämmönsyötön pitkäksi aikaa poikki.

– Voisimme käydä lämmittämässä mökkejä tämäntyyppisessä tilanteessa. Toisaalta myös ruuanvalmistus tyssää, joten siihenkin olisi tarjottava apua.

Taijalan mielestä suunnittelussa ollaan menossa oikeaan suuntaan, kun yhdistyksiltä pyydetään apua.

– Jos kunta tarvitsee palvelujen tuotannossa normaalistikin yhdistysten apua niin tarvitaanhan sitä kriisitilanteessa sitäkin enemmän.

Marketta Kuikka muistuttaa, että tarkoituksena ei ole vastuun sysääminen yhdistyksille.
– Kuuntelemme avoimin mielin, mihin kylien mahdollisuudet riittävät.

Vastaa