Vuoassa, energiatehokkaasti

Marjatta Karjunen leipoi maistuvimman rukiisen 16. kerran järjestetyssä ruisleipäkisassa.

Tuttuakin tutumpi, perinteinen ja silti yllättävä. Määritelmä sopii ruisleipään mitä parhaiten, sen Liperin Marttojen järjestämä ruisleipäkilpailu jälleen osoitti. Voiton Leipäpäivän yhteydessä järjestetyssä mittelössä vei nimittäin vuokaleipä – ensimmäistä kertaa kisan 16-vuotisessa historiassa.

– Tuntui aivan ihmeelliseltä kuulla, että minä olen ruisleipäkisan voittanut, en meinannut ensin uskoa korviani, maistuvimman leivän pyöräyttänyt Marjatta Karjunen kuvailee tuntojaan.

Rukiisen herkun salaisuus ei Karjusen mukaan piile niinkään raaka-aineissa, vaan näppituntumassa. Juuri sitä kauttahan emännän kädenjälki lopputuloksessa näkyy.

– Itse valmistan ruisleivän niin, että lisään illalla pakastimesta otettuun ja sulatettuun taikinajuureen vettä, pikkuisen hiivaa ja ruisjauhoja. Tarkkoja jauhomääriä en osaa sanoa, sillä kaikki ruisjauhot eivät suinkaan ole rakenteeltaan aivan samanlaisia.

Joka tapauksessa lopputulos muistuttaa paksuudeltaan löysää puuroa.

– Seuraavana aamuna lisään sitten seokseen suolaa, vehnäjauhoja ja ruisjauhoja – sopivasti. Kun taikina on valmista leivottavaksi, sen tuntee kyllä.

Näppituntumaan Karjunen luottaa leivontapuuhissa muutoinkin.

– Kokemus opettaa kyllä.

Oppi äidiltä

Jos on kokemus kouluttanut Marjatta Karjusta, samaa saattaa sanoa myös hänen äidistään.

– Äitini on paistanut leipää aina, niin kauan kuin jaksan muistaa. Silloin kuin itse olin työelämässä, äitini paistoi perheellemme leivät. Ja nyt minä paistan omien lasteni perheille, eläkepäivieni ratoksi.

Ensimmäisen rukiisen Karjunen pyöräytti ollessaan vasta 10-vuotias.

– Isä teki taikinan ja minä leivoin siitä leivät äidin ollessa sairaalassa synnyttämässä pikkuveljeäni, kotileipuri muistelee.

Tänä päivänä Karjunen paistaa vuokaleipänsä sähköuunissa.

– Leivinuunikin kotoamme löytyy, tosin juuri nyt se on käyttökiellossa pienen pintaremontin takia. Leivinuunin lämmittäminen on kuitenkin oma taiteenlajinsa, jonka kanssa en ole ihan sinut.

Vuokaleipiä Karjusen uunissa paistuu kerrallaan kolme.

– Jos pyöreitä leipiä paistaisi, niitä mahtuisi kerrallaan uuniin vain kaksi. Vuokaleipien paistaminen on näin ollen energiatehokkaampaa; lisäksi vuokaleipäpaloista saa mainioita eväsleipiä ja ne sopivat hyvin myös voileipäkakkuihin. Leivän makuunhan muoto ei vaikuta.

Rukiiset eväät maistuvatkin paitsi leipurille itselleen, myös tämän puolisolle.

– Tuore leipä tuoksuu meillä lähes viikoittain. Tuoreena leipä onkin parhaimmillaan, vaikka maistuuhan se myös pakkasesta otettuna, Eino Karjunen juttelee.

Sen verran maistuvaa leipä miehen mielestä on, että sen päälle tulee laittaa vain ylähuuli.

– En ole ikänä käyttänyt rasvoja leivällä. Kinkkua korkeintaan.

Paitsi maistuvaa, kotitekoinen ruisleipä on myös terveellistä.

– Kaupasta en mielelläni leipää osta, niissä kun tuppaa vilahtelemaan kaikenmaailman e-koodeja, Marjatta Karjunen sanoo.

Virolaismakuja

Ruisleipäkilpailun voiton Marjatta Karjunen vei heti ensi yrittämällä.

– Lähes puolet kilpailijoista oli tällä kertaa ensikertalaisia, mikä on mielestäni hieno asia, Liperin Marttojen puheenjohtaja Riitta Tiihonen toteaa.

– Leivän leipominen on sen verran herkkä laji, että on aina täysi arvoitus, kuinka moni kisaan osallistuu – ainahan leipä ei onnistu kokeneeltakaan leipojalta. 19 kilpailuleipää on kuitenkin hieno määrä, joten tyytyväinen ruisleipäkisan antiin voi ilman muuta olla.

Kenties persoonallisimmista kilpailuleivistä vastasivat Liperin ystävyyskunnassa Sakussa asuvat Helle Pärlin ja Rein Seljuskin. Pärlin oli maustanut leipänsä kuminalla sekä pellavan-, auringonkukan- ja kurpitsansiemenillä; Seljuskin oli puolestaan hurauttanut taikinan joukkoon savukinkkua ja valkosipulia.

– Savukinkku on aika yleistä Saarenmaalla. Kumina taas on hyvinkin yleinen leipämauste erityisesti vaaleassa leivässä, leipien kuriirina toiminut Anneli Kana mainitsee.

Yhtä kaikki, leipäkisan tuomariston mielipiteet virolaisleivät jakoivat – osa ihastui, osa kummeksui.

– Leipä on vähän sellainen asia, että se on meillä selkäytimessä – moni suosii lapsuudesta tuttuja makuja, Tiihonen pohtii.

Vastaa