Kivestä iloa silmälle
Mitäs, jos hautausmaasta tai sen aidasta tulee kuuluisampi kuin alueen sisällä seisovasta vanhasta kirkosta? Tuskin Liperissäkään tulee, vaikka tiettyjä paineita ”roikkuu ilmassa”.
Ainakin paikalliset ovat kiinnittäneet huomiota upean ja ryhdikkään kuosin saaneeseen kirkkoaitaan. Kiviaitaa on korjattu ja uusittu puolenkymmentä vuotta ja tulokset kirkastuvat koko ajan. Kivimestari Allu Karttusen kädenjälki on yltänyt jopa valtakunnalliseen julkisuuteen.
Sortumisvaarassa olleesta kirkkoaidasta on tullut ihailun ja ihastelun kohde, hyvin merkittävä osa koko kirkkomaata. Ammattitaito ja osaaminen, jolla aita on nostettu uuteen kukoistukseen, tuskin on koulun penkillä opittua. Taidon pitää olla melkeinpä synnynnäistä, ja erikoisen harrastuksen mieluista. Ainakin oman kätensä jäljen ja työnsä etenemisen näkee läheltä.
Liperin kirkkoaidassa yhdistyy nyt sekä sammaloitunut vanha perinne ja isien käden jälki että nykypolven osaamisesta kertova uusi osa. Uudesta saa parhaan käsityksen rannalle vievältä tieltä päin katsoessaan.
Urakka ei ole ollut metreissä hengästyttävän pitkä (250 m), mutta jos sitä mittaa kivien määrällä ja painolla, korkeintaan tekijä itse osaa arvioida sen. Oma lukunsa on vielä sijoittelun vaatima aika; jäljestä päätellen mikään ei ole osunut sattumanvaraisesti kohdalleen.
Myös seurakunnan selkä on kestänyt kivuitta tuntipalkalla tehdyn urakan. Tekijän tilipäivät ovat jakautuneet monelle vuodelle.
Olisi suoranainen ihme, jos tekijälle ei löytyisi kysyntää myös muista lähiseurakunnista. Liperissä on jo alustava suunnitelma keskimmäisen hautausmaan kiviaidan korjaamisesta, mutta sen jälkeen voisi ammattimies olla valmis uusiin haasteisiin – jos vain selkä kivityötä kestää…