Ylämyllyn päiväkodit tupaten täynnä

Paloaukean päiväkoti menee heinäkuussa kesätauolle, mutta elokuussa riittää taas vilskettä. Justus, Eino ja Veeti tekivät maansiirtotöitä eilen.

Tänään kokoontuvalla sivistyslautakunnalla on pähkinä purtavanaan Ylämyllyn päivähoitojärjestelyiden kanssa.

Viimeisten arvioiden mukaan Ylämyllyn päivähoitoikäisille lapsille tarvitaan heti syksystä 10-15 lisäpaikkaa. Vuoden vaihteessa voi olla jopa 30 uuden paikan tarve.

– Yleensä meillä on ollut elokuussa ainakin 20 vapaata paikkaa, mutta nyt ei ole yhtäkään paikkaa tarjolla ilman toimenpiteitä, varhaiskasvatuksen johtaja Sirkka Korhonen kertoo.

Taustalla on taajaman todella vauhdikas kasvu, esimerkiksi tammikuussa hoitoon tuotiin peräti 47 uutta lasta. Lisäksi lapset tuodaan päivähoitoon entistä pienempinä.

Haastetta lisää osaltaan perhepäivähoitajien siirtyminen työaikalainsäädännön piiriin, mikä tarkoittaa varahoitopaikkojen tarpeen kasvamista elokuusta alkaen.

Sivistyslautakunta pohtii tänään erilaisia ratkaisuja, joita ovat mm. kotihoidontuen kuntalisä, entisen Lautasuon koulun tilat ja tyhjillään olevat kunnan vuokrataloyhtiön osaomistusomakotitalot.

Lisäksi sivistysjohtaja Arto Jormalainen esittää, että lautakunta käynnistää uuden päiväkodin suunnittelun Ylämyllylle.

– Se on nyt siinä yhtenä vaihtoehtona, koska Lautasuon koulun tulevaisuus on vielä epävarma, Jormalainen sanoo.

Kunnalla ei ole vieläkään selkeää päätöstä siitä, otetaanko vanha koulukiinteistö omaan käyttöön vai myydäänkö se.

Muutama viikko sitten käynnistetty kymmenen perhepäivähoitajan rekrytointi on poikinut yhdeksän hakemusta. Jormalainen ei tiennyt eilen, kuinka moni hakija on Ylämyllyn alueelta.

Osaomistustalot akuutti ratkaisu

Jormalaisen ja Korhosen mukaan nopein ja helpoin ratkaisu olisi kahden osaomistusomakotitalon vuokraaminen päiväkotikäyttöön. Toiminta käynnistyisi elokuun alussa, ja kahdella 15 lapsen ryhmällä selvittäisiin ensi kevääseen, mikäli kasvu pysyy nykyisellä tasollaan.

– Myös yksityiset päiväkotiyrittäjät ovat tervetulleita, Korhonen toivottaa.

Kotihoidontuen kuntalisä nousi jälleen esille kuukausi sitten pidetyssä sivistyslautakunnan kokouksessa, jossa Mira Karjalainen (kesk) ehdotti kuntalisän käyttöönottamista määräaikaisena ensi vuoden alusta samoilla säännöillä kuin Joensuussa.

Liperin kanssa kilpaa kasvava Kontiolahti käytti kuntalisään viime vuonna 160 000 euroa.

Korhonen ei usko kuntalisän tuovan merkittävää helpotusta.

– Päivähoidon lisäpaikkoja tarvitaan joka tapauksessa. Esimerkiksi Joensuussa joudutaan tekemään isoja investointeja päiväkotipaikkoihin kuntalisästä huolimatta, Korhonen sanoo.

Päivähoitopaikoista on huutava pula myös Joensuussa ja Kontiolahdella, joten lapsia ei voi viedä hoitoon sinnekään.

Vastaa