Mammusta läänintaiteilija

Mammu Koskelo on kansanmusiikin moniosaaja.

– Toimenkuva ei ole vielä täysin selkiytynyt, suunnitelmaa on laadittava tavoitteista pestin ajaksi. Alkuun käynnistelen kyläpelimannitoimintaa, jossa luodaan yhteisöllisyyttä ja kaadetaan raja-aitoja niin opiskelevien kuin ammattilaistenkin pelimannien välillä.

Nimikettä haettiin viime vuonna valtakunnallisella haulla, ja Koskelo laittoi paperit menemään.

– Pari viikkoa sitten kutsuttiin viisi hakijaa haastatteluun, tarkempia valintakriteereitä ei ole ainakaan vielä paljastettu.

Edeltäjältä ei ole mahdollisuutta kysellä vinkkejä uran alkutaipaleelle, sillä vastaavaa toimenkuvaa ei ole ainakaan Pohjois-Karjalassa kansanmusiikin saralla ole aiemmin ollut.

Kolmen vuoden toimi säännöllisellä kuukausipalkalla on pätkätöihin tottuneelle mieleinen.

– Siistiähän tämä on, mutta tehtävän luominen vaatii innovatiivisuutta. Aion luoda mahdollisuuksia muille sen sijaan, että soittelisin itse joka kinkereillä.

Työ maahanmuuttajien parissa jatkuu myös uudessa tehtävässä.

– Helmikuun loppuun saakka olen taidetoimikunnan työllistämistuella monikulttuuristen lasten parissa Rantakylässä. Olemme tehneet yhdessä muun muassa teatteriesityksiä ja konsertteja.

33-vuotias Koskelo on opiskellut musiikkipedagogiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa ja muusikoksi Joensuun konservatoriossa.

– Pääasiassa soitan kielisoittimia ja jonkin verran lyömäsoittimia, tarvittaessa sitten tartun muihinkin.

Kansanmusiikin kentästä Koskelolla on vankka kokemus niin muusikkona, opettajana kuin festivaalien taustajoukoissa. Kihauksen ohjelma on jo kolmatta kertaa hänen laatimansa.

– Ensi vuodelle on jo seuraaja haussa, tulevan kesän ohjelma on onneksi jo lähes valmis.

Läänintaiteilija nähdään Kihauksessa kolme kertaa estradilla Triihvon, Kosto-duon ja Trollfolkin kanssa.

– Uusin viritys on Trollfolk, joka on ihan tuplamarginaalissa eli soittaa kansanmusiikkia ruotsiksi.

Vastaa