Kolmen miljoonan euron seurat kirvoittivat kolme kysymystä

– Tehdäänkö pizzat paikan päällä, kyseltiin teltassa, jossa yhdessä uunissa niitä paistuu kerralla 30 pellillistä. Pizzat tulevat raakapakasteina ja yhdessä illassa niitä paistetaan 20 000 kiloa

Viralliset seurapäivät ovat 2.-5. heinäkuuta, mutta suurimman osan vieraista odotetaan saapuvan paikalle jo päivän pari aiemmin.
– Kuinka tapahtuman kolmen miljoonan euron budjetti rahoitetaan, kuului ensimmäinen yleisökysymys.
Ensimmäinen vastaaja tyytyi toteamaan, että jotenkin ihmeellisesti viimeisen viivan alle on järjestäjille jäänyt jonkun verran tulostakin.

– Alueella majoittumisesta peritään asuntoauton, -vaunun tai teltan koosta riippuen koko kuuden päivän ajalta 50 – 70 euroa. Siitä kertyy jonkinmoinen summa. Myös ravintolapalvelut tuottavat jotain, vaikka aterioiden hinnat ovat melko lähellä omakustannushintaa, kuultiin tarkempi vastaus.
Kaikki työt tehdään vapaaehtoisena talkootyönä.

– Ajoneuvoja arvioidaan tulevan juhlapaikalle 16 000. Kaikille niille ja tarvittaessa vielä suuremmallekin määrälle riittää tilaa, vakuuttaa talkoopäällikkö Timo Ratilainen: – Suurin osa seuraväestä majoittuu täällä pelloilla, ulkopuolella yöpyy korkeintaan noin viisi prosenttia vieraista.
Tämän hetken arvioiden mukaan Riihilahden peltoalueille on tulossa sanaa kuulemaan noin 65 000 ihmistä, saman verran kuin koko Joensuussa on asukkaita. Täällä he kerääntyvät runsaan sadan hehtaarin alalle.

Kyltit turvaavat asukkaiden ajo-oikeuden

Liikenteen sujuminen etenkin väen saapuessa keskiviikkona 30. kesäkuuta ja torstaina 1. heinäkuuta sekä poistuessa seurojen päättyessä on melkoinen haaste varsinkin kapeilla lähiteillä.

– Esimerkiksi Häyrynlahden suunnan tie muutetaan yksisuuntaiseksi tuloruuhkan aikaan Häyrynlahdesta päin ja poistuttaessa Häyrynlahteen päin. Alueella vakituisesti asuvilla on aina kuitenkin etuajo-oikeus, liikenteen ohjaajat päästävät heidät liikennemerkeistä huolimatta myös vastakkaiseen suuntaan.

Asukkaat saivat tilaisuudessa Asukas -kylttejä autoihin näkösälle laitettavaksi. Kyltti takaa juhlien aikana etuajo-oikeuden alueen teillä.

Kyytejä ja kulkemista koski illan toinen yleisökysymys: – Järjestetäänkö Liperin kirkonkylästä juhlapaikalle yhteiskuljetuksia?
Vastaus oli kielteinen, yhteiskyytejä paikalle tulee vain Ylämyllyltä, missä väkeä majoittuu Paloaukean koululla sekä Outokummun koulumajoituksista.
Kolmas yleisökommentti ei ollut varsinaisesti kysymys, vaan toivomus, että niin talkoo- kuin juhlaväkikin liikkuisi kapeilla teille varovaisesti muun liikenteen huomioon ottaen. Ensimmäinen vaaratilanne oli sattunut alkuviikolla, kun mönkijä tupsahti pellolta tielle henkilöauton eteen.

Kaikki tervetulleita, ilmaiseksi

– Seura-alue ja tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tervetuloa katselemaan ja kuuntelemaan, mitä täällä tapahtuu, Jorma Hoppa kehotti:
– Myös ravintolamme palvelee kaikkia asiakkaita. Hinnat ovat varsin kohtuulliset ja ruoka hyvää. Täällä valmistuu 16 000 ruoka-annosta tunnissa, siis annos jokaiselle liperiläiselle ja rääkkyläläiselle joka tunti, joten siitä riittää muillekin kuin juhlakansalle.

Illan aikana yleisö pääsi tutustumaan pellon reunalle nousseeseen ravintokeskukseen. 150 metriä pitkässä linjassa odottavat käyttäjiä 200-300 litran keitto- ja spagettikattilat, 30 pizzapellin uunit ja pesulinjastot. Telttojen vierelle filmivanerien päälle tulee ruokailukatos.

– Tähän tulee 45 kassaa ja tarjoilulinjastoa, joten melkoinen vilske tässä käy. Kun ruokatavarat ovat sisällä, ei valmistustiloihin ole ulkopuolisilla enää asiaa, ruokatoimikunnan vastaava Hanna Mäkinen kertoi.

Ruokahuolto työllistää noin 3 000 henkilöä, heistä suurin osa tulee Oulun ja Kainuun seudulta.
Suviseuroista lisää ensi torstain Kotiseutu-uutisissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *