Viisi valtuutettua aina paikalla viime kaudella
Liperin kunnanvaltuusto kokoontui vuosien 2005-2008 aikana kahtena vuonna yhdeksän, yhtenä kahdeksan ja yhtenä seitsemän kertaa.
Joka kerralla paikalla olivat keskustapuolueen edustajat Pentti Kuokkanen, Tuula Malinen, Hannu Mononen ja Raili Toivanen sekä sosialidemokraateista Toivo Mäntynen. Heistä vain Kuokkanen oli ehdolla ja tuli valituksi neljän vuoden jatkokaudelle.
Ainoastaan yhdestä kokouksesta olivat joutuneet jäämään pois sosialidemokraattien Jorma Simonen, Saimi Varis ja Annu Alava, joka nousi paikkakunnalta pois muuttaneen Matti Karukannaksen tilalle kahdeksi vuodeksi.
Kahdesta kokouksesta eli keskimäärin kerran kahdessa vuodessa kokouksen joutuivat jättämään väliin sosialidemokraattien Tero Kuittinen ja Pekka Huikuri, keskustan Seppo Martikainen, Kauko Piironen ja Tuija Turunen sekä perussuomalaisten Esko Hyttinen.
Poissaolojen kärjessä kuopus
Valtuuston nuorimmainen, opiskelija, keskustan Jussi Sallinen, oli useimmiten poissa kokouksista. Hänen yhdeksästä poissaolostaan peräti neljä tapahtui ensimmäisen eli vuoden 2005 aikana. Silloin hän ennätti mukaan viiteen kokoukseen.
Kolmen seuraavan vuoden aikana hän ei ehtinyt vuonna 2006 ja 2008 kahteen kokoukseen ja 2007 hän oli yhdeksästä kokouksesta poissa vain kerran.
Kahdeksasta kokouksesta pois jääneet ovat kaikki joko yrittäjiä tai tiiviisti työelämässä mukana.
Heitä oli neljä: kokoomuksen Martti Jormanainen ja Tiina Toivola sekä keskustan Paavo Koponen ja Jari Rouvinen.
Seitsemään valtuustoon eivät osallistuneet kokoomuksen Juha Kosonen, kristillisdemokraattien Kirsi Piironen ja sosialidemokraattien Esko Karkkonen ja Sanna Parkkinen, joka oli kauden aikana äitiyslomalla.
Muut valtuutetut olivat olleet kokouksista poissa kolmesta kuuteen kertaa.