Emilia Kaasisen tuotannossa musiikki ja kuva elävät rinta rinnan

Liperiläinen Emilia Kaasinen on tullut maakunnassa tunnetuksi kuvataiteilijana ja musiikin tekijänä.

Kuvataiteilija Emilia Kaasinen muutti Joensuusta Ylämyllyn taajamaan puolisen vuotta sitten. Luovan työn tekijälle tuiki tarpeellinen työskentelytila jäi niinkin kauas kuin Hammaslahden vanhalle paloasemalle. Pitkää työmatkaa taiteilija pitää kuitenkin motivoivana tekijänä.
– Eipä tule lähdettyä työhuoneelle ihan tyhjän takia, vaan siellä myös syntyy jotakin.

Emilian maalaukset ja veistostyöt lähtevät muotoutumaan ajatuksiin putkahtaneesta ideasta tai materiaalista, joka tuo mieleen jotain erityistä.
– Parhaillaan työn alla oleva ”Elipä kerran ihminen” -installaatio koostuu papyruksesta, paperista, metallista ja nahasta valmistetuista koreista. Nämä korit sisältöineen kertovat ihmisen olemassaolon historiasta ja kulutuksen hinnasta, taiteilija paljastaa seuraavaa teostaan.

Kulttuurin monilahjakkuus

Nettiä selaamalla voi löytää Emilia Kaasisen nimen myös vuoden 2006 Ilosaarirockin esiintyjälistalta. Kyllä, kyseessä on sama henkilö.
– Soittelin kitaraa ja lauloin aluksi trubaduurina. Sitten tutustuin muutamaan konservatoriossa opiskelevaan ammattilaiseen. Perustettiin poikien kanssa Your Friend George-niminen poprock -yhtye, jonka ensimmäinen keikka oli Ilosaarirockissa, ison yleisön edessä.

Samana vuonna syntyi omista englanninkielisistä lauluista levy, joka purkitettiin Ylämyllyllä sijaitsevassa Pilfink- levy-yhtiössä. Bändiä ei enää ole, mutta Emilia suunnittelee tulevaisuudessa yhdistävänsä teoksissaan molemmat rakkaat elementit, musiikin ja kuvan.

Itä-Suomen aluetaidenäyttelyyn Emilia vie esille Kruunu-teoksensa. Avaimista tehty kattokruunu on yksi niistä töistä, joille on löytynyt uusi omistaja jo ennen näytteille asettamista. Emilian aikaisempi, helmikuussa Kuopioon päättynyt kiertävä ”Perintö”-näyttely toteutui Kulttuurirahaston tuella.

– ”Perintö” kertoi minulle läheisistä ihmisistä, joten se oli hyvin henkilökohtainen ja ei-kaupallinen näyttely, taiteilija kertoo ja myöntää samaan hengenvetoon, ettei taiteen tekemisellä pelkästään elä. Nuori nainen opettaa sivutyönään maalausta kansalaisopistossa ja pitää kuvataidekerhoja Pyhäselän kouluissa. Lisäksi hän työskentelee sanomalehden taittajana ja freelancer-kuvittajana.

Taiteilijana eläminen vaatii munaa

Emilia Kaasinen valmistui vuonna 2004 kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Elämä on osoittanut, ettei ammattia opita koulunpenkillä, vaan työtä tekemällä. Opiskeluvuosinaan nuori taiteilijanalku voi luoda kontakteja samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin ja päästä osalliseksi opettavaisista taidekeskusteluista. Kaasisen kokemuksen mukaan kuitenkin pieni prosentti taidelinjalta valmistuneista jatkaa vaativalla alalla.

– Kai se on osittain itsetunnon puutetta. Siinä jää helposti irralliseksi yhteiskunnasta, kun eristäytyy jonnekin tekemään omia juttujaan. Taiteilijana eläminen vaatii munaa, Kaasinen kiteyttää tuntonsa kuluneista taiteilijavuosistaan.

Pieksämäen Poleenissa pidettävä aluetaidenäyttely avautui 6. maaliskuuta ja kestää 4. toukokuuta saakka.

Vastaa