Kirkonkylän risteys remonttiin kesällä
Kirkonkylän neljän tien risteykseen tulee liikenneympyrä.
Urakkatarjoukset ovat sisällä ja kirkonkylän risteyksen uusiminen ja siihen liittyvien kevyen liikenteen väylien saneeraus valmistunee syyskuun loppuun mennessä tänä vuonna.
– Kirkonkylän-Salokylän kevyen liikenteen väylän alla on pehmeikköjä, ja täytemaan pitää antaa painua puolesta vuodesta vuoteen. Se kohde valmistuu ensi vuoden puolella, kertoo projektivastaava Janne Lappalainen Savo-Karjalan tiepiiristä.
Hankkeeseen kuuluu myös koulukeskuksen lähellä olevien kahden alkikulkutunnelin uusiminen.
– Tämä työ on ajoitettu tehtäväksi silloin, kun koulut ovat kiinni 1.6 ja 10.8. välisenä aikana. Siitä, uusitaanko alikulkuväylät tulevana vai seuraavana kesänä päätetään valittavan urakoitsijan kanssa.
Kirkonkylän-Salokylän kevyen liikenteen väylän kustannusarvio on noin 1,2 miljoonaa euroa, kirkonkylän liikennejärjestelyjen ennakoidaan maksavan noin 1,8 miljoonaa euroa.
Turvallisuutta ja mukavuutta
Kevyen liikenteen väylän jatkaminen parantaa sekä liikenneturvallisuutta ja lisää liikkumismukavuutta.
Pajakankaan ja Kivistön yksityisteiden liittymäjärjestelyillä parannetaan näkemiä ja Mustakiventien liittymän tasauksen nostaminen helpottaa raskaan liikenteen tuloa maantielle.
Rakennettavan väylän pituus on noin viisi kilometriä. Hanke tuo valaistuksen sitä vailla olevalle Salokylä-Riihilahdentie -osuudelle. Sen jälkeen noin 13 kilometrin kirkonkylä-Ylämylly tieosuus on koko matkalta valaistu.
Maantielle rakennetaan keskisaarekkeet molemmin puolin Kuusikkolantien/Riihilahdentien liittymää.
Risteyksestä kiertoliittymäksi
Liperin pääristeys muuttuu kiertoliittymäksi, jonka tarkoituksena on parantaa liikenteen sujuvuutta, lisätä liikenneturvallisuutta sekä liittymän toimivuutta. Liikennenopeuksien alentaminen rakenteellisin ratkaisuin vähentää osaltaan onnettomuusriskiä.
Suojatiesaarekkeet sekä korotetut suojatiet parantavat kevyen liikenteen turvallisuutta.
Risteykseen liittyvien kevyen liikenteen väylien kunto vaihtelee tyydyttävästä erittäin heikkoon ja suuri osa niistä on sorapäällysteisiä. Väylät korjataan ja puuttuville osille rakennetaan uudet väylät.
Hankkeeseen liittyy jo viime syksynä aloitettu Koulutien ja Keskustien liittymän saneeraus siirtämällä Koulutie uuteen paikkaan. Lisäksi muita kaavateiden liittymiä parannetaan.