Uusi Koulutie rakentuu Liperiin tänä syksynä
Uusi Koulutie tulee yhdistämään Käsämäntien ja Penttiläntien tämän pellon kohdalla. Tieltä rakennetaan myös liittymät nykyiselle koulukeskuksen parkkialueelle.
Koululle ja Heposelän puoleisella laidalla sijaitsevalle asutusalueelle yhdystie Penttiläntiehen rakennetaan kokonaan uuteen paikkaan.
Uusi tie tehdään koulun pohjoispuolelle, sen ja Konttilanhovin rakennusten väliselle pellolle. Nykyinen, nystyräinen tie kulkee koulurakennusten eteläpuolella.
Rakennettavalle kulkuväylälle tulee pituutta noin 400 metriä, minkä lisäksi nyt rakennetaan myös kaksi liittymää koulun pysäköintialueelle.
– Kunnan tämän vuoden talousarvioon oli varattu määrärahat Uuden Koulutien rakentamiseen sillä perusteella, että tielaitos toteuttaa tänä vuonna kirkonkylän uudet liikennejärjestelyt, tekninen johtaja Taisto Tuononen kertoo.
Tielaitoksen rahoja ei tälle vuodelle Liperiin liiennyt, mutta Tuonosen mukaan siltä suunnalta on niin painokkaasti vakuutettu kirkonkylän hankkeen toteutuksen alkavan ensi vuonna, että Uutta Koulutietä kannattaa ryhtyä tekemään.
– Syksyn kuluessa uusi tie siis rakennetaan, mutta se otetaan käyttöön vasta sitten, kun tielaitos on tehnyt oman osuutensa. Tielaitokselle kuuluu liittymien rakentaminen ja kevyen liikenteen alikulun teko Käsämäntielle.
Kunta on pyytänyt tarjouksia Koulutien urakasta ensi viikon tiistaihin mennessä. Rakennustyön on määrä valmistua joulukuun puoliväliin mennessä.
Kunnassa lähdetään siitä, että uusi kaavatie voitaisiin sen puolesta ottaa käyttöön ensi elokuussa koulujen alkuun mennessä. Nyt pyydettyihin tarjouksiin ei sisälly tien asfaltointia, joka hoidetaan erikseen Joensuun seudun kuntien hankintatoimen kautta.
– Päällystys jää ilman muuta ensi kesään. Se on lopputuloksen kannalta vain hyväksi. kun tie jää talven ajaksi painumaan, tekninen johtaja toteaa.
Liperi on varannut tämän vuoden talousarviossa Uuden Koulutien rakentamiseen 100.000 euroa.