Liperin valtuusto kokoontui maanantaina lyhyesti ja varsin yksimielisesti. Se hyväksyi muun muassa talouskatsauksen ja siihen sisältyviä koronavuoteen liittyviä talousarviomuutoksia.
Auringonsäteet kimmeltävät Kirkkolahden pinnalla syyskuun viimeisenä lauantaina. Laiturin liepeillä, viileäksi käyneessä vedessä kelluu koho. Äkkiä se katoaa pinnan alapuolelle – kala on käynyt syöttiin.
Koiranpentua suloisempaa otusta ei olekaan. Jotta pikkuisesta tassuttelijasta versoisi verraton perheenjäsen, suuntaavat monet lemmikinomistajat pentukursseille ammentamaan oppia yhteiseloon.
Maakunnan koronavirustilanne on pahenemaan päin. Siun sotesta tiedotetaan, että Lieksan koronavirusryppäässä on eilisen ja tämän aamun aikana varmistunut yhteensä viisi uutta tartuntaa.
Syksyn satoa Liperissä -tapahtumassa oli kaupan niin sadonkorjuuajan sesonkituotteita kuin käsitöitäkin, jos vain muutamia hankkimisen arvoisia artikkeleja mainitaan. Siksipä Kotsarin toimituksen gallup-kyselyn teemaksi valikoituikin ostoskassien sisältö.
Lavamaasturi syttyi palamaan kesken ajon Heinävedentien varrella Lammulla eilen sunnuntaina. Ajoneuvo alkoi hytkymään kesken matkanteon, jonka vuoksi kuljettaja pysähtyi tien reunaan.
Nälkäpäiväkeräys rantautui Liperin ja Rääkkylän katukuvaan viime viikon perjantaina ja lauantaina. Kirkkaanpunaisten liivien ja lippaiden sävyttämällä kampanjalla on maassamme pitkät perinteet: tänä vuonna Suomen Punainen Risti kartutti keräyksen voimin katastrofirahastoaan jo 40. kerran.
Pärnävaaran maastoissa suunnisti perjantaina ja varsinaisena kilpailupäivänä lauantaina yhteensä yli tuhat suunnistajaa yösuunnistuksen SM-kilpailuissa. Kisajärjestäjänä oli joensuulainen Kalevan Rasti. Liperin Taimen suunnistajia oli mukana kolme eri ikäluokissa.
Väki kerääntyi uskollisesti Syksyn satoa Liperissä -tapahtumaan, vaikka leipä nimestä tiputettiinkin pois. Koronaepidemian vuoksi väljästi järjestetty sadonkorjuutilaisuus pidettiin ulkona aurinkoisen kelin helliessä kävijöitä ja esittelijöitä.
Veneilykausi on auttamatta ehtoopuolella. Konkreettinen esimerkki tästä nähtiin tänään lauantaina Liperin Kirkkolahdella: kaikkiaan kymmenen kookasta huvivenettä vinssattiin vesiltä ja siirrettiin talvehtimaan Kopola Varastointipalvelujen huomaan.