Tuulivoimaloiden infraääni ei aiheuta terveyshaittoja

Liperin Korpivaaraan suunniteltu tuulivoimalapuisto ja sen aiheuttamat meluhaitat puhututtavat leipäpitäjässä.

Yhdistymishallitus haluaa lisämäärärahaa

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Kestävää kasvua viennillä

Keski-Karjalan kehittämisyhtiö Oy, Ketin 20-vuotisjuhlaseminaarissa Kiteellä kuultiin keskikarjalaisia menestystarinoita yrityksiltä, jotka ovat mukana erityisesti biotalouden rintamalla. Yksi sellaisista yrityksistä on rääkkyläläinen Polar Shiitake, jonka pitkäaikaisesta toiminnasta kertoi toimitusjohtaja Markku Leppänen. Leppäsellä on jo monikymmenvuotinen kokemus alalta.

Puolen tunnin tapaaminen

Ahonkylässä asuva Seppo Nykänen sai itselleen niin sanotun etiäisen tiistaiaamuna syyskuun kolmastoista päivä. Hän näki riistakameran aamuhetken kuvasta, että läheisen pellon omenakasalla oli käynyt karhu. – Omenat olivat kotitalosta noin 300 metrin päässä ampumatornin lähellä. Omenilla on houkuteltu supikoiria. Menin illalla puoli seitsemältä tornille, kun arvelin, että karhu tulee takaisin omenoita syömään.

Veljeksille tuomiot

Veljekset Kim Kalamaa ja Dony Kalamaa tuomittiin viideksi ja neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Kim Kalamaa on kirjoilla Liperissä.

Ketunlenkin valikoima voittaa Pokemonin

Vähän pinkkiin ja vähän punaiseen vivahtava Ketunlenkki-niminen seutukirjaston kirjastoauto seistä jököttää Mattisenlahden koulun pihassa tuulisena, mutta aurinkoisena syyspäivänä. Autoon ja autosta ulos virtaa koululaisia monelta luokka-asteelta yksin tai isommassa porukassa. Kirjastovirkailija ja kirjastoautonkuljettaja Jukka Honkanen ottaa vastaan palautuksia ja lainaa uusia kirjoja.

Etuosto-oikeutta lievennetään

Liperin teknisellä osastolla on käyty neuvotteluja kunnan aikeista käyttää etuosto-oikeutta Leinosenlammen rannalla olevan tontin hankintaan. Kiinteistön myyjät ovat toivoneet, että asia sovittaisiin uudelleen niin, että rannassa sijaitseva kesämökki erotettaisiin alkuperäisestä kaupasta.

Kuinka pyydetään nätisti?

Kun toiselta toivoo jotakin, kannattaa sitä pyytää nätisti.

Varaa käteistä

Nälkäpäivä-keräys starttaa torstaina ympäri Suomen. Keräyksen myötä saadaan kokoon euroja, jotka auttavat erityisesti katastrofien uhreja kotimaassa ja ulkomailla.

Kiteentiestä Rasivaarantie

Joitain Rääkkylän paikannimiä muutetaan, koska ne ovat samoja kuin Kiteellä. Samannimisiä teitä tai saaria on yhteensä 49 kappaletta.