Ympäristövaikutuksia

Lähes 50 vuotta paikallislehteä sisältää tavallaan saman aikajakson levikkikuntiensa historiaa. Siihen on jäänyt myös jäljet lehden omasta toiminnasta. Kotiseutu-uutiset on ehtinyt tänä aikana monin tavoin vaikuttaa alueensa asioihin ja kannustaa sen aktiivisia toimijoita, muutenkin kuin tekstipalstoillaan.

Kotiseutu-uutisten perustaja Esko Vähämäki oli puuhaamassa paikallista yrittäjäyhdistystä Liperiin, ja sen ensimmäinen puheenjohtaja. Lehti palkittiin Vuoden yrittäjänä 1981.

Kotiseutu-uutiset oli noihin aikoihin myös keskeinen osapuoli Pyöritä markkaa Liperissä –kampanjassa. Se herätteli asioimaan paikallisissa yrityksissä ja vaikutti merkittävästi kuntalaisten asenteisiin. Sitä henkeä tarvitaan edelleenkin.

Paikallislehden Antti-patsas on jaettu vuodesta 1981 kahta välivuotta lukuun ottamatta. Ensimmäiset tunnustukset saivat rehtori Lauri Karttunen ja kunnanjohtaja Ilkka Simanainen. Vuoden teko -palkinto on jaettu katkoksitta vuodesta 1985. Se on lehden kotikutoinen tunnustus kunakin vuonna kunnostautuneelle; milloin tangokuninkaalliselle, milloin talkooporukalle…

Kotiseutu-pilkki yhteistyössä Liperin Urheilukalastajien kanssa kokosi parhaimmillaan satamäärin onnenonkijoita koko maakunnan alueelta.

Oman leimansa lehden ja lukijoiden yhteyteen ovat jättäneet kymmenet lukijamatkat, joista kaukaisimmat suuntautuivat Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Parhaimmillaan matkalaisia on ollut yhdellä reissulla yli puolitoista sataa. Tarinoita näiltä retkiltä löytyisi yhden lehden verran…

Rääkkylässä lehti on tukenut muun muassa kunnan omia, rohkeitakin, päätöksiä ja aivan viime aikoina erityisesti kunnan itsenäisyyttä. Myös Rääkkylän ratkaisuihin kuuluva Valopiuha on saanut varauksettoman tuen ja palstatilaa.

Liperissä ovat keskeisiä kumppaneita monin eri tavoin olleet Liperi-Seura sekä Leipäpäivä, jossa Kotiseutu-uutiset tulee syyskuussa olemaan tavallista näyttävämmin esillä. Myös museolle sijoittuu lehden juhlavuoden tapahtumia.

Kotiseutu-uutiset on ollut monipuolisella panoksellaan mukana hyvin erilaisissa pienemmissä tapahtumissa, milloin markkinointipöydällään, milloin taloudellisella tuellaan. Se anti, jota on voitu osoittaa, on kohdistettu sataprosenttisesti levikkipaikkakunnille, joiden varaan lehden talous ja olemassaolokin rakentuu.

Lehden ”lonkerot” ympäristöön eivät katkea omistajan vaihdoksen myötä. Juhlavuosikerran ja 50-vuotisjuhlan myötä yhteistyö käytännössä tiivistyy.

Vastaa