Lapsuuden joulu

Nykyisen kaupallisen jouluhälinän käynnistyessä vetäydyn ajatuksissani lapsuuteni jouluun 1950-60-luvulle. Mieleeni painuneet rakkaimmat joulumuistot ovat Liperin Viinijärveltä, Ristonkankaalta. Joulunäyttämönä on pieni, punainen mummonmökki, ja pihan perällä metsän reunassa mustaksi paahtunut, kaiken kokenut savusauna ja harmaantunut, vähän lenkallaan oleva navettarakennus. Pakkasen vakavoittama luonto paksussa lumisessa juhlapuvussaan kietoo joulun tunnelmaan. Koko metsä arvokkaana kimalluksessaan, tasavertaisena puut ja pensaat, kalpeahko kuun puolikas taivaalla.

On aikainen aamu – mökin piipusta nousee savu suorana patsaana kohti pakkastaivasta, ukki rientää navetalle, ja mökissä mummolla on joulun viimeistely kiireimmillään. Isoilla, metrisillä koivuhaloilla lämmitetty uuni hohkaa lämpöä. Seuraan, kun mummoni posket punaisina vaivaa piirakkataikinaa ja erottelee siitä pieniä kakkaroita, jotka hän sitten kaulitsee piirakan pohjiksi. Pohjien päälle hän laittaa omien lehmien rasvaisesta maidosta keitettyä kellertävää riisipuuroa ja ”supistelee” piirakat uuniin laitettavaksi. Tortut, piparit, ässät ja joulupulla on tehty valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua.

Kun voilla voidellut piirakat ovat piirakkavakassa hautumassa, mummoni työntää valtaisan kinkun uuniin kypsymään. Kinkku on omasta possusta, jo syksyllä laitettu aittaan tiinuun suolautumaan. Myös porkkanat ja lantut päätyvät kerman ja siirapin kera omiin vuokiinsa ja pääsevät uunin jälkilämpöön hautumaan. Taustalla soi radiossa ”Kun maas on hanki ja järvet jäässä…”

Pirtin lattia pestään ja sisään tuodaan joulukuusi, pieni latvus, joka nostetaan jakkaran päälle. Kuusi saa latvaansa tähden. Langan avulla kiinnitetään valkoiset kuusenkynttilät, ja muutama kiiltävässä ja hapsutetussa paperissa oleva litteä makeinen enkelinkuvineen ripustetaan oksille. Iltapäivän hämärtyessä mummoni pukee kypsyneen joulukinkun jouluiseen sinappihuntuun ja työntää vielä hetkeksi uuniin kuortumaan.

Karjanhoidon jälkeen on vuorossa joulusauna. Saunan seinällä olevasta aukosta poistetaan nokinen kangasräppänä, lepytellään löylyvesillä tulinen kiuas tärkeään tehtäväänsä. On aivan hiljaista, kuuluvat vain veden kihahdukset ja vastan verkkainen läiske. Saunan nokisen ikkunan takana lyhdyssä väpättävä liekki elävöittää hiljaisuutta.

Iho höyryten mennään lopulta pirttiin. Katetaan joulupöytä kaikkine herkkuineen ja sytytetään kynttilät. Aterioidaan hiljaisuudessa – kuvittelen tonttujen kurkistelevan pakkasen huurruttamien ikkunoiden takaa – radiosta kuuluu ”jouluyö, juhlayö”.

Teksti: Ritva Mikkilä
Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry:n jäsen

Jaa:Share on Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *