Konttilansalmella vesiputki vuotaa

Liperin kirkonkylällä paikallistettiin vesijohdon vuoto Konttilansalmen alueelle maanantaina.

Ylämyllylle uusi kerrostalo

Pitkään seisoksissa olleella ylämyllyläisellä kerrostalon rakennustyömaalla Liperintien varressa alkavat rakennustyöt. Asunto-osakeyhtiö Liperin Pikkuneidin pihalta on raivattu lunta viime päivinä ja viemäröintityöt aloitetaan ensi viikolla.

Issakainen pilkki hopeaa

Liperiläinen Iida Issakainen voitti viikonloppuna pilkinnän nuorten SM-hopeaa.

Niiranen 13. Taivalkoskella

Krista Niiranen hiihti sunnuntaina 30 kilometrin SM-kilpailuissa 13. nopeiten.

Liperin Hiihtoseura kahdeksas SM-hiihdoissa

Liperin Hiihtoseuran naiset sijoittuivat kovatasoisessa SM-viestissä kahdeksansiksi. Liperin Hiihtoseuran naisten joukkue, Krista Niiranen (oik.), Petra Torvinen ja Jenni Tolonen, oli viestikisassa koko ajan kymmenen joukossa. SM-hiihdot järjestetään tänä viikonloppuna Taivalkoskella.

Viinijärven ja kirkonkylän apteekit jatkavat entisellään

Kylillä liikkuvista huhupuheista viis; Liperin Ykkösapteekin molemmat toimipisteet jatkavat entiseen tapaan.

Katoilta putoavaa lunta syytä varoa

Kattojen isot lumikuormat purkautuvat lämmenneiden kelien takia ryminällä alas. Jyrissä asuvien Impivaarojen katolta lumet tulivat perjantaina kahdessa osassa. Ensimmäiset tukkivat etupihan rappuset jysähtäessään alas jo aamuyöllä (kuvassa).

Koulukas jäi hankeen kiinni

– Hei, te saisitte hyvän uutisen siitä, että toimituksen kaikki piparit hävisi muutamassa minuutissa, Liperin koulun nelosluokkalainen tuumasi perjantaina Kotiseutu-uutisten konttorilla.

Viinijärvelle maitopalkinto

Ensi viikolla Helsingissä luovutettavien Walter Ehströmin kultamitalistien joukossa on myös viinijärveläinen maanviljelija Iivari Kinnunen. Hänen lehmänsä lypsävät valkoista kultaa Maitomaan meijerille.

Siun sote tiukkasi taloutta

Siun soten ensimmäinen käytännön vuosi päättyi noin 1,8 miljoonan euron alijäämään.