Liperin kirkon muutostyöt jäihin

Liperin pääkirkon muutossuunnitelmat eivät menneet läpi museoviraston viimeisimmässä syynissä. Kunnan toimenpidelupahakemuksen yhteydessä kuultu museovirasto vaatii muutoksia ajoluiskan sekä kirkon pääsisäänkäynnin suunnitelmiin. Lausunnossa ohjeistetaan säilyttämään rakenteita enemmän ennallaan.

Rääkkylään kaivattaisiin palveluohjaajaa

Sosiaali- ja terveyspalveluiden ja muiden arkiasioiden hoitamiseen toivottaisiin Rääkkylään tukihenkilöä. Yhteispalvelupistettä ei pitäjässä enää ole, ja sähköistyvien palveluiden käyttäminen ei suju kaikilta omin neuvoin.

Toteuta liikuntaunelmia

Skeittausta, frisbeegolfia, kahvakuulailua ja lavista. Toista kertaa järjestettävä Unelmien liikuntapäivä -tempaus saa keskiviikkona liperiläiset ja rääkkyläläiset varpaat vipattamaan.

Aluesarjan pronssia Taimelle

Liperin Taimen E-tytöt voittivat aluesarjan pronssia viikonloppuna Varkaudessa. Taimi voitti pronssiottelussa Leppävirran Virin 2–0 (25–18, 25–21).

Linja-autoaseman kiinteistöä peruskorjataan

Liperin linja-autoaseman kiinteistönä tunnettua liike- ja virastotaloa peruskorjataan muutostöiden ohessa. Työt alkoivat maaliskuun alkupuolella ja valmista pitäisi olla lokakuun lopussa.

Yllätyksen miesjoukkue tavoittelee sarjanousua

Ylämyllyn Yllätys on kasannut täksi kaudeksi useamman välivuoden jälkeen miesten edustusjoukkueen. Sarjataso on viitosdivisioona, mutta joukkueen valmentaja Marko Piitulainen näkee, että joukkueella on mahdollisuus sarjanousuun.

Seuratukea Hiihtoseuralle

Liperin Hiihtoseura saa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää seuratukea 11 000 euroa. Hiihtoseura sai samaista työntekijän palkkaukseen suuntautuvaa tukea viime vuonna 9 000 euroa.

Maakunta maan ykkönen

Liperin työttömyysaste oli maaliskuun lopussa 12,8 prosenttia. Luku on hieman pienempi kuin kuukautta aiemmin, työttömien lukumäärä laski maaliskuun aikana 22 henkilöllä.

Kuokka heilahtaa pian

Ylämyllyn liikekeskuksen maakauppakirjat allekirjoitettiin tiistaina. Liperin kunta möi noin 1,3 hehtaarin tontin 566 000 euron hintaan SSR Itä-Suomi Oy:lle, joka rakentaa taajaman keskeiselle paikalle liikekeskuksen.

Varolantielle virkamiehiä

Varolantiellä sijaitsevasta valtion virastotalosta voisi muovautua uusi Liperin kunnantalo.