Nopeaa nettiä rakentumassa Jyrinkylään ja Lautasuolle

Kaisanet Oy aloitti toukokuun lopulla valokuituverkon rakentamisen Jyrinkylässä Ylämyllyllä.

Kaavan valmistelua jatketaan

Rääkkylän valtuusto päätti yksimielisesti jatkaa Oriveden rantaosayleiskaavan valmistelua.

Salliselle sotilasansiomitali

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergin myöntämä sotilasansiomitali luovutettiin rääkkyläläiselle Veikko Salliselle maanantaina valtuuston kokouksen yhteydessä.

Juomatehtaan toiminta laajenee

Juuassa asuvat Darja ja Jean-Francois Flogny eivät pelkää haasteita, vaan tarttuvat rohkeasti yrittämisen mahdollisuuksiin eri puolilla maakuntaa.

Pelivälineitä kirjastokortilla

Rääkkylän kirjastosta on maanantaista alkaen voinut lainata luettavan ohella myös liikuntavälineitä.

Konttorin sulkeutuminen harmittaa

Maanantaiaamuna Irja Monosta harmitti. Tieto Osuuspankin kirkonkylän konttorin sulkeutumisesta ei ollut Tutjussa asuvaa rouvaa tavoittanut, ja niinpä tämä pyrkiytyi suotta tuttuun paikkaan pankkiasioitaan hoitamaan.

Sahlman kaipaa vireyttä Leppälahteen

Leppälahti on hiljentynyt vuosikymmenien saatossa. Unto Sahlmanin matka pankkiin pitenee kesällä entisestään.

Lääkityksen alta paljastui tauluja

Liperin kirjaston aulassa vilisee urheilullisia tauluja. Niilo Sinkkonen on tehnyt vuoden ajan pahvipohjille erityisesti jääkiekkoaiheisia koristuksia. – Minulta purettiin mielialalääkitys vuosi sitten ja sen alta nämä löytyivät. Äitikin oli ihmeissään, mitä Niilo oikein tekee, taiteilija hymyilee.

Rauhallinen mieli lähimmäistä auttamalla

Liperin adventtiseurakunnan avustuspalvelun ylläpitämän kirpputorin pihalla on suuri kasa pahvilaatikoita, huonekaluja ja muuta tavaraa. Rekka-auto kaartaa pihalle ja peruuttaa tavaroiden lähelle. Juha Keronen alkaa muutaman muun seurakuntalaisen kanssa nostaa tavaroita rekka-auton lavalle.

Leppälahdessa muisteltiin lapsuuden aikoja

Liperistä Avoin kylä -tapahtumaan osallistuneella Leppälahden kylätalolla kahviteltiin ja muisteltiin menneitä, lähinnä asutushistoriaa. Tapahtumassa olivat mukana Joensuussa asuvat siskokset Pirjo Kokko ja Marja-Leena Tolvanen.