10.5.2024
Rasti ja Taimi kumppaneina suunnistuksen SM-kilpailuissa

Kaleva Rasti ja Liperin Taimi järjestävät yhdessä toukokuun lopulla 2025 Outokummun Rikkaveden kylällä suunnistuksen keskimatkan SM-kilpailut. Mukaan on tulossa jopa 2 000 kilpailijaa.
7.5.2024
Ruusut juhlistavat äitienpäivää

Lauantaina vietetty Ruusun päivä ja lähestyvä äitienpäivä kuljettivat Syöpäyhdistyksen Liperin osaston väkeä Konttilanhoviin vanhuksia ilahduttamaan. Tuliaisia vierailijoilla oli ruusuja ja lauluja.
7.5.2024
Hallinto-oikeus huomioi muotovirheet valmistelussa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen palveluverkon toimeenpano joudutaan jättämään pöydälle ainakin joksikin aikaa. Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi viime viikon perjantaina aluevaltuuston päätöksen palvelustrategiaan ja palveluverkkoon liittyen. Siun soten aluevaltuusto päätti niistä vuosi sitten juhannuksen tietämillä.
7.5.2024
Elsi Kataiselta perättiin huomiota maille ja metsille

Europarlamentaarikko ja sinne edelleen kesäkuussa ehdolla oleva Elsi Katainen (kesk.) vieraili viime viikolla Rääkkylässä ja Liperissä. Pohjois-Savosta kotoisin oleva Katainen on profiloitunut EU:ssa maa- ja metsätalouteen ja niistä häneltä kysyttiin Rääkkylän valtuustosalissa pidetyssä tilaisuudessa.
7.5.2024
Perheyritys Satumalle kolme vuotta täyteen

Aivan Joensuun ja Liperin rajalla autoilevia asiakkaita palveleva Satuma Oy:n toimipiste Autohuolto Marjala juhlistaa perjantaina kolmivuotista taivaltaan. Yrityksellä on myös toinen korjaamo, Hammaslahdessa. Työntekijöitä Marjalan pisteellä on kolmesta viiteen riippuen työtilanteesta.
7.5.2024
Yhteistyöllä kolmen kunnan vesistömatkailu haltuun

Kolmen kunnan yhteisen Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -matkailuhankkeen nimissä järjestettiin Heinävedellä vesistömatkailuilta. Kermankeitaalla pidetyssä tilaisuudessa oli tupa täynnä lähialueen yrittäjistä ja toimijoista.
7.5.2024
ViU:n tavoite naisten ykköspesis

Viinijärven Urheilijoiden selvä tavoite on naisten ykköspesis. Junioripäällikkö ja naisten suomensarjajoukkueen valmentaja Marko Huhtanen näkee tavoitteen olevan lähempänä, koska joukkue on harjoitellut vuosikausia hyvin tavoitteellisesti. Seuran viisivuotisstrategia ja juhlavuosi tukee myös tavoitetta.
7.5.2024
Läsnä elämän raadollisuus – Liperiläisen runoilijan kolmas teos julkaistu

Roukalahdella asuva 89-vuotias Marjatta Lehtonen on julkaissut kolmannen runokirjansa. Ensimmäinen julkaistiin parikymmentä vuotta sitten ja toinen reilut kymmenen vuotta sitten. Uusimman nimi on Aurinko säteilee mielen maisemaan.
7.5.2024
Unelmien ulkoilua ja suunnistusta jo maanantaina

Liperissä otettiin maanantaina niin sanotusti varaslähtö valtakunnalliseen Unelmien liikuntapäivään, jota vietetään torstaina 10. toukokuuta. Liperin kunnan vapaa-aikapalvelut ja Liperin Ikiliikkujat-hanke järjestivät nimittäin silloin nuotiokahvit Sompalammen laavulla.
7.5.2024
Yllätys taipui taistellen Lehmon Pallolle

Ylämyllyn Yllätyksen kotiavaus jalkapallon miesten kolmosessa ei tuonut lisäpisteitä yhden aiemman tasapelipisteen lisäksi. Vastassa oli sarjan kärkipäähän povattu Lehmon Pallo, joka vei pisteet Kontiolahdelle maalein 2-4 (0-2) kotijoukkueen hyvästä taistelusta huolimatta.
3.5.2024
Myanmarilaiset suomen opissa

Liperissä on talvikauden ajan opiskeltu suomen kieltä usean kokoontumisen verran. Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella Liperin keskustassa Myanmarista tulleiden kieli koettaa taipua suomalaisiin sanoihin.
30.4.2024
Katiska kuivalla maalla Ristonkankaalla

Pohjois-Karjalan Ely-keskus ennustaa maakuntaan keskimääräistä suurempaa kevättulvaa, jonka ovat sysänneet liikkeelle lämpöaallot ja sateet. Vesimäärää ovat kasvattaneet kaikissa olomuodoissa tulleet sateet. Viinijärven vedenpinta oli jo huhtikuun loppupuolella ylittänyt ajankohdan korkeimman mitatun lukeman.
30.4.2024
LiVo:lle ikämiesten SM-kultaa

Liperi Volley Old Stars voitti M40-ikäluokan suomenmestaruuden kotiturnauksessa viikonloppuna. Joukkue nappasi voiton lähes näytöstyyliin, sillä kuudesta ottelusta tuli saman verran voittoja ja eräsuhde oli 12–1.
30.4.2024
Oppilaitoksen ja Kaprakan työntekijät kutsuttiin Luoville

Kaprakan ja Luovin aikoina Käsämän Veljesharjulla työskennelleitä kutsuttiin tapaamiseen juuri Ammattiopisto Luovin muuton kynnyksellä. Noin 160 henkilölle löydettiin yhteystiedot ja toki puskaradio myös lauloi.
30.4.2024
Käsityötaituri Ylämyllyltä suunnittelee koko ajan uutta

Tervolassa Lapin maakunnassa kasvanut Marketta Liukkonen on asunut 1980-luvulta lähtien Pohjois-Karjalassa. Oulusta Polvijärvelle muuttanut Liukkonen on ollut elämänsä aikana sekä yrittäjänä että palkkatyössä.
30.4.2024
Ylämyllyn uusi apteekkari aloittaa syksyllä

Joensuulainen Pia Karjalainen aloittaa ensi syksynä Ylämyllyn apteekin uutena apteekkarina. Tällä hetkellä hän toimii apteekkarina Polvijärvellä, jossa hän on hoitanut apteekkia kuusi vuotta.
30.4.2024
Rääkkylän Vuokrataloille kunnalta 70 000 euron sijoitus

Rääkkylän valtuusto päätti myöntää Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokratalot Oy:lle 70 000 euron SVOP-sijoituksen vuokrataloyhtiön kassakriisin välttämiseksi.
30.4.2024
Liperissä yrityksillä positiivinen perusvire

Business Joensuu ja Lipertek toteuttivat tänä keväänä taas tutun Mitä kuuluu -yrityskampanjan, jossa otettiin yhteyttä liperiläisiin yrityksiin ja kierrettiin huhtikuun viimeisenä perjantaina kolmessa taajamassa yhteistapaamisen ja kahvittelun merkeissä. Yritysasiantuntija Satu-Minna Piiroinen Business Joensuusta kertoi Viinijärven tilaisuudessa, että yhteyttä otettiin 120 yrittäjään.
30.4.2024
Vesiosuuskuntia osaksi kunnan verkkoa

Liperin huhtikuun viimeisenä maanantaina kokoontunut kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan haja-asutusalueen vesi- ja viemärihuoltohankkeiden avustusehdot ja Liperin vesiosuuskuntien ja -yhtymien yhdistämisselvityksen ja ehdot kunnan vesihuoltolaitokseen liittymiseksi.
30.4.2024
Makkonen Lihakunnan neuvostoon

Rääkkyläläinen lihakarjatilallinen Henri Makkonen valittiin vastikään Lihakunnan hallintoneuvostoon. Yli kymmenen vuotta lihakarjaa kasvattanut Makkonen näkee, että lihantuotannossa on päästy parempaan tilanteeseen verrattuna muutaman vuoden takaiseen, vaikka haasteitakin on havaittavissa.
29.4.2024
LiLat juhli kevein askelin

Kukkaiset kellohameet heilahtelivat ja parkettien komeat partaveitset suihkivat Liperin Lavatanssijat ry:n 20-vuotisjuhlissa. Huhtikuun viimeinen sunnuntai Liperin Penttilä-salissa oli täynnä keväistä tunnelmaa ja onnellista mieltä.
24.4.2024
Viinijärven kouluhanke palautettiin valmisteluun – Koulun perustamiskustannusarvio nousi 28 prosenttia

Maanantaina kokoontunut Liperin kunnanhallitus päätti äänin 6–3, että Viinijärven kouluhanke palautetaan uudelleen valmisteluun. Joulukuussa valtuusto hyväksyi koulun perustamiskustannuksiksi 8,222 miljoonaa euroa, kun nyt tarkentunut arvio olisi ollut 10,52 miljoonaa euroa.
24.4.2024
Timo Turpeinen kaupannut rautaa ja lautaa 20 vuotta

Timo Turpeisella tulee tässä kuussa 20 vuotta täyteen rautakauppiaana Liperin kirkonkylällä. Turpeinen vaihtoi vuonna 2004 automyyntipuolen uransa rautakaupan puolelle.
23.4.2024
Liperin Ikkuna laajensi ovipuolelle

Ylämyllyllä ja Rääkkylässä toimiva Liperin Ikkuna Oy on laajentanut toimintaansa levypintaisten ovien tekemiseen. Yrittäjä Timo Makkonen kertoo, että ovia on tehty jo viime kesästä lähtien satoja kappaleita. Ikkunatuotantoa on keskitetty Rääkkylään ja yritykseen on palkattu viimeisen vuoden aikana viisi uutta työntekijää.
23.4.2024
Ihalansalmen sillalla rouhitaan päällystettä

Rääkkylän Ihalansalmen sillalla rouhitaan parhaillaan vanhaa asfalttipäällystettä pois. Työmaavastaava Esa Hottinen Savon Kuljetus Oy:stä kertoo, että sillankannen betonirakenteiden korjaus ja uusi asfalttipäällyste ovat valmiina elokuun puolivälissä.
23.4.2024
Kurenaho-Susiaho suunnalla parannetaan sähköverkkoa

Verkostourakoitsija Elvera Oy:llä on parhaillaan menossa Liperissä Kurenaho-Susiaho suunnalla sähköverkon parannustyö. Keskijännitelinja kaivetaan maan alle ja samalla alueen suurimpien teiden varsilla samaan kaivantoon asennetaan Fibernetin kuitu. Työmaa valmistuu syksyn aikana. Syksyllä vastaavat työt alkavat Häyrynlahdella.
23.4.2024
NiemU avasi kautensa voitolla

Niemisen Urheilijat aloitti jalkapallon Kolmosen 2–0 voitolla iisalmelaisesta PK-37:sta. NiemU pelasi viime perjantaina kotiottelunsa vieraalla maaperällä Joensuussa Niemisen urheilukentän remontin takia. Tunnelma katsomossa ei ollut ihan yhtä lämmin, jollaiseen NiemU:n kotipeleissä on totuttu, sillä ottelua viilensi merkittävästi lumimyräkkä, joka vain voimistui illan aikana.
22.4.2024
Näköpäivä-tapahtumasta ohjeita arkeen

Liperin kunnan vammaisneuvosto järjesti yhteistyössä Siun soten, Näkövammaisten liitto ry:n, Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n ja Liperin ikäihmisten neuvoston kanssa Näköpäivä-tapahtuman Liperin kirkonkylällä.
22.4.2024
Liperi Volley taisteli SM-lopputurnauksessa

Lentopallon A-poikien SM-sarjan finaaliottelut käytiin viikonloppuna Joensuun Motonet Areenalla. Liperiläinen Liperi Volley toimi kisojen järjestäjänä yhdessä joensuulaisen Karelian Hurmoksen kanssa. Tänä vuonna 20 vuottaan juhliva Liperi Volley oli edellisen kerran A-poikien SM-lopputurnauksessa vuonna 2006, sijoitus oli tuolloin viides.
22.4.2024
Niemisen Urheilijat sai kenttähankkeelle myönteisen rahoituspäätöksen Ely-keskukselta

Niemisen Urheilijat sai lukea torstaina ilokseen postia, kun se kertoi Niemisen jalkapallonurmen ja urheilutalon remonttihankkeelle myönnetystä avustuksesta. Päätöstä onkin jo ehditty jännittää useita viikkoja.
19.4.2024
Perheet täyttivät Ylämyllyn koulun käytävät, luokat, ruokalan ja liikuntasalin

Ylämyllyn alakoululla vietettiin torstaina toiminnallista perheiltaa. Tapahtuma sai koulun kiinteistöt pursuamaan paikalle saapuneista perheistä ja oppilaista, joille tarjolla oli niin tekemistä, tietoa kuin ostettavaakin.
18.4.2024
Ylämyllyn eritasoliittymän mahdollistava kaavamuutos vireille

Liperin elinympäristölautakunta on asettanut nähtäville valtatie 9:n asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan valtatien parantaminen ja eritasoliittymän rakentaminen. Rahoitusta hankkeelle ei vielä ole.
16.4.2024
Asunnoilla on jo kiire!

Lintujen kevät on vauhdikkaassa vaiheessa, sillä pesintä on käynnistymässä ja sopivat pesäkolot haussa. – Näin autamme luontoa, tuumaili Tapani Ahtonen jiirisirkkelin äärellä Liperin Yhteisötalon pihalla. Hän oli yksi lauantaina Yhteisötalon hyväksi järjestettyjen talkoiden ideoijista, sillä oma ateljee on myös talon tiloissa.
12.4.2024
Seurakunnissa laulu raikaa

Liperin seurakunnan naistenillassa toivevirsiä valittiin Elämäni biisin tapaan. – Tuli ajatus, että jokaisella saattaa olla oma tärkein virsi, pastori Kati Rannanmaa selitti taustaa. Hän muistutti, että useat virret pohjautuvat psalmeihin, muun muassa psalmissa 33 kehotetaan virittämään Herralle uusi laulu.
10.4.2024
Yllätys ja NiemU tavoittelevat sarjapaikalle jatkoa

Ylämyllyn Yllätys Liperistä ja Niemisen Urheilijat Rääkkylästä pelaavat tällä kaudella jalkapallossa miesten kolmosta. Sarjaan nousseella Yllätyksellä ja sarjassa jatkavalla NiemU:lla on samanlainen minimitavoite. Sarjapaikka pitää säilyttää ja kesän pelit näyttävät suunnan.
9.4.2024
Värttinä-keskus uuskarjalaisen kulttuurin jatkajaksi?

Kolmisen vuotta sitten alkanut ideointi oman kulttuurikeskuksen perustamisesta Rääkkylään nytkähti eteenpäin, kun Maakuntaliitto myönsi tukea hankkeen suunnittelulle. Viime keskiviikkona Villa Ruusulaan kokoontui työpajalle paikallisia virkamiehiä ja toimijoita pohtimaan mihin Värttinä-kulttuurikeskus kannattaisi perustaa, mitä se pitäisi sisällään sekä mistä sen rakentamiseen ja ylläpitämiseen saataisiin rahoitusta.
9.4.2024
Liperiläinen Terhi Mustonen kauneuskilpailun finaalissa

Terhi Mustonen päätti parin vuoden mietinnän jälkeen rohkaistua ja toteuttaa lapsuuden haaveensa osallistumisesta kauneuskilpailuun. Rohkaistuminen poikikin Miss Plus Size Finland -kilpailussa finaalipaikan, jossa on Mustosen lisäksi kahdeksan muuta kilpailijaa.
9.4.2024
Kelirikko alkaa taas pahentua tällä viikolla

Kevään perinteinen kelirikkokausi on taas lähentymässä. Viime viikkojen pakkaset ovat hillinneet kelirikkoa, mutta huhtikuun toisen viikon lämpiävät kelit voimistavat sitä. Viinijärvellä Kontkalantiellä asuva Veijo Voutilainen arveli viikon alussa, että jo käynnistynyt kelirikko yltyy tällä viikolla.
5.4.2024
Viisi hakijaa haastatteluun Lipertekin toimitusjohtajaksi

Lipertekin toimitusjohtajaksi/elinkeinopäälliköksi haki määräaikaan mennessä 39 henkilöä. Lipertek Oy kuuluu Liperin kuntakonserniin ja elinkeinopäällikkö kuuluu kunnan johtoryhmään.
5.4.2024
Jouni Erolan ”Aino” palkittiin kansainvälisessä kilpailussa

Liperiläinen valokuvaaja Jouni Erola on niittänyt menestystä kansainvälisessä luontokuvakilpailussa, johon osallistuu maailman parhaita luontokuvaajia. Erolan kuva Aino-joutsenesta palkittiin World nature photography awards -kilpailussa kolmannella sijalla lintusarjassa. Samaisen sarjan voittaja valittiin koko kilpailun parhaaksi kuvaksi.

