Ollaan ihmisiksi

KOLUMNI Kun Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, se hylkäsi kaikki kansainvälisen turvallisuuspolitiikan kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt. Jännitteet Venäjän suhteessa muuhun maailmaan olivat kasvaneet varsinkin Krimin valtauksen jälkeen. Mutta tilanteen kärjistymisen nopeus ja tapa yllätti kaikki. Mitä on tulossa, sitä ei kukaan tällä hetkellä tiedä.

Samalla Suomen asema karhun luoteiskainalossa muuttui. Tai ainakin se nähdään nyt hyvästä syystä eri tavoin kuin ennen – koska mikään muukaan ei ole kuin ennen. On nähty, ettei sopimuksiin ja lupauksiin voi luottaa. Päättäjillämme on edessä vaikeita ratkaisuja.

Suuttumus, epäusko, halu auttaa, huoli ja pelko sekoittuvat nyt monen mielessä. Joku kanavoi tunteensa toimintaan, toinen seuraa uutisia lamaantuneena. Kolmas jatkaa elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta mitä voi tavallinen liperiläinen tai rääkkyläläinen tehdä?

Ukrainalaisten apuna ja tukena voi olla. Se käy parhaiten lahjoittamalla rahaa luotettavien toimijoiden kautta. Avustusjärjestöt ovat toivoneet, että tämä olisi ensisijainen tapa auttaa sotaa pakenevia. Kansalaisten omat vaatekeräykset ja reissut autoilla Puolan rajalle osoittavat halua toimia, mutta pahimmillaan ne vain lisäävät kaaosta kriisialueella. 

Se, mitä jokainen meistä voi tehdä, on olla lisäämättä vihanpitoa omassa yhteisössämme. Suuttumus saattaa nyt kanavoitua tavallisiin venäläisiin, mikä on yksiselitteisesti väärin. Venäjä ei ole demokratia, jossa kansa vapailla vaaleilla valitsee johtajansa ja päättäjänsä. Media suoltaa valtion propagandaa. Totalitaristisessa yhteiskunnassa kansa uskoo, mitä johtaja sanoo. Eivät kuitenkaan kaikki, onneksi. Mutta järjestelmän vastustajia odottaa rangaistus. Niinpä moni on mieluummin hiljaa.

Venäläinen kansa on vastuussa tuestaan diktatuuriin luisuneelle hallinnolle. Samalla se on sen uhri.

On tärkeä ymmärtää, että venäläisten vieroksunta sataa nyt suoraan Putinin laariin. Kun pakotteet alkavat purra ihmisten arjessa Venäjällä, niistä syytetään ”lännen vihamielisyyttä”. Osoitetaan yhdessä tuo väite vääräksi. Elämme sivistysvaltiossa, jossa ihmisiä kohdellaan hyvin heidän taustastaan riippumatta.

Venäläinen työkaveri, naapuri tai lasten ystävien vanhempi ei ole muuttunut viholliseksi, vaikka Putinin rosvojoukko Ukrainaa moukaroikin. Ja se slaavikieltä puhuva vastaantulija saattaa olla myös sotaa paossa oleva ukrainalainen.

Kirjoittaja on yliopistonlehtori ja Venäjän historian dosentti