Sata megaa otettiin käyttöön Niemisessä

Maakuntaliiton Jarmo Heiskanen testasi ensimmäisenä IP-puhelinyhteyttä rimpauttamalla rääkkyläläiselle kesäasukkaalle, Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailakselle.

Pohjois-Karjalan Tietoverkko-Osuuskunta saavutti eilen keskiviikkona jälleen yhden merkkipaalun; ensimmäinen sadan megan laajakaista kytkettiin käyttöön Niemisen urheilutalolla.

– Tietoliikenneverkko on yhtä merkittävä uudistus kuin sähköt aikoinaan, jonka todellinen arvo ymmärrettäneen vasta myöhemmin, Valopiuhan hallituksen puheenjohtaja Tuure Hirvonen vertasi asian arvoa avajaispuheessaan.

Tavoitteena osuuskunnalla on, että koko pitäjä saatetaan Valopiuhan piiriin ensi vuoden loppuun mennessä. Yhteensä verkon pituus tulee olemaan 360 kilometriä.

Tällä hetkellä kuitua on piilotettu pitäjään noin 130 kilometriä. Kiinteistöliittymiä on tehty noin 120 taloon. Liittymätilauksia on yli 700.

– Aikataulusta ollaan hieman jäljessä. Tästä johtuen aloitti kolmas yrittäjä maanantaina saarilla. Tämä on positiivinen ongelma, joka kertoo liittyjämäärän lisääntymisestä, Hirvonen iloitsee.

Noin 30 tekijää valmistelee laajakaistan rakennusta parhaillaan. Ensimmäisenä uutta liittymäänsä pääsevät testaamaan Niemisessä asuvat osakkaat.

Ainutlaatuista olla etujoukoissa

– Olette etuoikeutettuja valtakunnallisessa mittakaavassa. Vain muutama prosentti kotitalouksista on vasta saanut kuituliittymän Suomessa. Pääasiassa ne ovat isoja kerrostaloja isoissa kaupungeissa, rakennusneuvos Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriöstä arvottaa.

– Kuituliittymän kautta saadaan kaikki tietoliikenneyhteydet varmistettua, ja nopeus toimii molempiin suuntiin. Samalla kaapelilla tulee netti, televisio ja puhelin, Parantainen tietää.

Nopea yhteys ulospäin palvelee erityisesti etätyöläisiä, jotka tuskailevat kuparikaapeleiden tai langattomien verkkojen hitaan ja vaihtelevan lähetysnopeuden kanssa.

Yksi liittymän mukana tulevista eduista on IP-puhelin, joka on kuuluvuudeltaan verrattavissa lankapuhelinverkkoon.

Mikä on IPTV?

– IPTV on todella helppokäyttöinen, Telekarelian myyntipäällikkö Matti Tyynelä selventää.

Käytännössä suurin etu IPTV:ssä on se, että ohjelmat voi katsella silloin kuin se itselle sopii, ilman että niitä tarvitsee edes itse muistaa tallentaa.

Hd- eli teräväpiirtokanavat takaavat hyvän kuvalaadun. Ohjelmia voi katsella suoraan, kelata sopivaan kohtaan, aloittamaan uudestaan ja ne säilyvät kahden viikon ajan automaattisesti tallennettuna RETV-palveluun.

Kolme omavalintaista henkilökohtaista tallennetta säilyy kuuden kuukauden ajan tallessa, tämä kuuluu liittymän perusmaksuun. Jatkuvia tallennuksia, esimerkiksi päivittäisen suosikkisarjan, pystyy myös ohjelmoimaan.

Ohjelmointi tapahtuu aivan kuten digiboksillakin, samantyylisistä valikoista kaukosäätimellä valikoiden.

Aakkosellisesta hausta voi selata haluamansa ohjelman, jossa kaikki kyseisen kirjaimen ohjelmat ovat lähetysjärjestyksessään. Myös elokuvat löytyvät e-kirjaimen kohdalta, joten parin viikon aikana lähetetyistä leffoista voi valikoida näppärästi illan filmin. Samalla ideologialla voi hakea esimerkiksi r-kirjaimen kohdalta, josta löytyvät kaikki ruokaan liittyvät kokkausohjelmat.

Viikon suosituimmat -listaus puolestaan vilauttaa, mitä muu kansa telkusta tuijottaa. Koneeseen on myös mahdollista asettaa esimerkiksi ikärajoitus elokuviin, jolla voi varmistaa perheen pienimmille sopivan katseltavan.

Mikäli perinteinen töllötys tympäisee, voi aivojaan virkistää vaikkapa IPTV:n uumenista löytyvällä sudokulla. Peruskanavapaketissa, joka kuluu sadan megan liittymään automaattisesti, tulee parikymmentä eri kanavaa.

Maksukanavapaketteja voi tilata kaukosäätimellä valikoimalla itsepalveluportaalista, jossa on tarjolla 61 ohjelmapakettia ja 161 kanavaa. Katsottavaa löytyy siis IPTV:n uumenista taatusti jokaiselle.

Vanhan television tai kotiteatterin voi yhdistää scart-liittimellä laitteeseen, joten uuden töllöttimen hankkiminen ei ole välttämätöntä.

Vastaa