Mökkikauppa vilkastui huimasti
Vapaa-ajanasuntojen kauppa kävi koronavuonna 2020 vilkkaana Liperissä. Kun edellisvuonna mökkikauppoja syntyi rannoilla ja kuivalla maalla yhteensä 23 kappaletta, vaihtoi viime vuonna kesäasunto omistajaa 40 kertaa Maanmittauslaitoksen kauppahintatilaston mukaan.
Rantahuviloista 36 sai uuden isännän tai emännän. Kolmena edellisenä vuonna luku on ollut 20–25.
Samalla kun kauppojen määrä lisääntyi, rantaan rajoittuvien mökkien mediaanihinta halpeni selvästi. Vuosia jatkunut trendi oli Liperissä hivuttanut vapaa-ajanasunnon mediaanihinnan vuonna 2019 jo yli 76 000 euroon. Viime vuonna luku painui 60 000 euroon.
Liperiläisten kesäpaikkojen keskiarvohinta oli viime vuonna kuitenkin yli 75 000 euroa. Se tarkoittaa, että kauppoja tehtiin lukuisista kohtalaisen edullisista mökeistä, mutta samaan aikaan omistajaa vaihtoivat useat huomattavan kalliit kesäkartanot.
Kahtena viime vuonna myös leipäpitäjän kuivan maan vapaa-ajanasunnoista on tehty kauppoja 3–4, jolloin ne ovat päässeet tilastoon. Näiden metsämaiden mökkien hinnat ovat olleet keskimäärin 26 000 euroa.
Sekä rannoilla että kuivalla maalla kaupan käyneet rakennetut paikat sijaitsivat aiempaa selvästi suuremmilla tonteilla. Molemmilla alueilla myydyn kiinteistön koko oli hieman alle 4700 neliömetriä.
Rääkkylässä edellisvuoden reipas tahti jatkui
Kun Liperissä kaikki lomakiinteistöt niputetaan yhteen tilastoon, Rääkkylässä haja-asutusalueen ja kaava-alueiden kaupat kirjataan erilleen.
Rääkkylässä rantapaikat kiinnostivat ostajia viime vuonna yhtä paljon kuin kuumana kauppavuonna 2019.
Kaava-alueiden rannoilta uuden lomanviettopaikan sai koronavuonna kuusi perhettä. Haja-asutusalueelta rantapaikan löysi kahdeksan ostajaa.
Rääkkylässä myös hinnoissa tapahtui huima tilastokohennus jo vuonna 2019. Sama suuntaus jatkui viime vuonna kaava-alueella, sillä kuuden kaupan mediaanihinta oli Liperiäkin huomattavasti korkeampi 86 000 euroa.
Haja-asutusalueen rantamökkien mediaanihinta tippui huimasta edellisvuodesta ollen koronavuonna 67 000 euroa.
Liperissä tuplattiin tonttikauppojen määrä
Vielä rakentamattomien kesäkotien tontit kävivät koronavuonna kaupaksi kuin kuumille kiville. Viime vuonna Liperissä sijaitsevista 13 rantakiinteistöstä sai uuden mökistä haaveilevan omistajan.
Vuosina 2017–2019 rantamökin paikoista on solmittu keskimäärin vain viidet kaupat vuosittain.
Rantatontin hinta säilyi viime vuonna liperiläisittäin tavanomaisella tasolla ollen 25 000 euroa. Kauppojen kohteina olleilla rakennuspaikoilla oli kokoa keskimäärin 3800 neliömetriä.
Rääkkylässä tonttikauppoja tehdään sen verran harvemmin, että tilastoja niistä ei julkaista.
Mökin ostajissa paljon nuorempaa sukupolvea
Vakuutusyhtiö If selvitti mökkivakuutustilastoistaan, minkälaisia korona-aikana vakuutetut mökit ja mökkien omistajat ovat. If kävi läpi tilastojaan maaliskuun 2020 alusta helmikuun 2021 loppuun.
Yhtiön tyypillinen mökkivakuutusasiakas on yli 50-vuotias, mutta korona-aikana vakuutuksia ovat ottaneet aiempaa nuoremmat. Kesällä 2020 30–40-vuotiaat hankkivat mökkivakuutuksia yli puolet enemmän kuin edelliskesänä.
Ifin tilastot vahvistavat myös, että vanhemmat mökit ovat käyneet aiempaa paremmin kaupaksi.
Myyntikohteita joka kukkarolle
Etuovi.fi-sivutolla oli huhtikuun viimeisellä viikolla vain seitsemän liperiläismökkiä kaupan. Edullisimmillaan, 35 000 eurolla, tuvan saisi saaresta Viinijärveltä. Kallein tarjokas on Tutjunniemessä sijaitsevat vuonna 2000 rakennettu huvila, jonka pyyntihinta on 198 000 euroa.
Rääkkylässä kaupan oli tällä viikolla 16 kesäkohdetta, joista viiden myyntihinta oli yli 160 000 euroa. Kaksi kalleinta yli 250 000 euroa maksavaa kohdetta sijaitsevat Niemisessä ja Oravisalossa. Sintsistä mummonmökin sen sijaan saisi 25 000 eurolla.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.