Kelirikko näkyy vielä sorateillä
Kurenvaarantien tuntumassa Salokylän suunnalla pitkään asunut Esa Hiltunen tuumaa alueensa sorateistä, että niiden kunnossapidossa olisi parantamisen varaa. Pelkkiä moitteita hän ei kuitenkaan anna, koska tietä on käyty tarvittaessa lanaamassa.
Liperintieltä Mattisenlahden suuntaan erkaneva Kurenvaarantie on tehty osin savikkopohjalle ja se näkyy tien kunnossa erityisesti roudan sulaessa keväisin. Tien kunto huononee myös syksyn sateilla.
– Tie on huonommassa kunnossa alkupäästään Liperintieltä tultaessa. Tässä meidän kohdalla, keskivaiheilla, tie on yleensä paremmassa kunnossa, Hiltunen jatkaa.
Myös Liperintiehen yhtyvää Puronmäentietä on parannettu ja se sai tänä keväänä pintaansa myös uutta soraa. Kurenvaarantietä ei ole Hiltusen mukaan sorattu.
– Tietä on kyllä käyty lanaamassa aina soiton jälkeen. Myös talviauraus on sujunut hyvin.
Esa Hiltunen totesi, että Salokylän-Mattisenlahden kaavassa alueelle on osoitettu lisää asuintontteja, jolloin myös alueen liikennemäärä lisääntyy. Alueen teillä on jo nyt melko vilkas liikenne.
Tämä pitäisi huomioida teiden kunnossapidossa ja parantamisessa. Valtio saisi Hiltusen mukaan osallistua teiden parantamiseen määrärahoja lisäämällä.
– Tilanne on ollut Kurenvaarantiellä helpompi tänä keväänä. Vesisateiden puute ja yöpakkaset ovat kuivattaneet tietä, Hiltunen toteaa.
Kuiva keli auttanut
Destian Viinijärven alueurakan työmaapäällikkö Kimmo Hattuniemi vahvistaa, että Kurenvaarantie on pitkälti tehty savikkopohjalle, joka hankaloittaa tien kunnossapitoa keväisin ja syksyllä.
– Kelirikkokausi ei ole vielä ohi, mutta Kurenvaarantielläkin sateiden vähyys ja yöpakkaset ovat kuivattaneet tietä. Tietä on lanattu, mutta se ei tarvitse sorastusta.
Hattuniemi jatkaa, että Liperin alueella sorateitä on noin 150 kilometriä. Kurenvaarantien kaltaisten tieosuuksien määrä on pieni. Niitä valvotaan ja niiden hoitoa ennakoidaan Hattuniemen mukaan tarkemmalla sihdillä.
– Jos kelit pysyvät tällaisina, niin kelirikkokausi on kääntymässä loppupuolelle, Hattuniemi selvittää.