Tanssin iloa
Maanantai-iltaisin Rääkkylän liikuntasalille pyrähtää kuusi eläväistä tyttöä täynnä energiaa. On 4H:n tanssikerhon aika.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
– Mitä me tänään tanssitaan? kerholaiset kyselevät aulassa ohjaajiltaan Manta Korajoelta ja Jenni Nykäseltä.
– Tänään tehdään uusi koreografia, johon saatte itse suunnitella osan ja me suunnitellaan kertosäe, jonka kaikki tanssivat yhdessä, ohjaajat tiivistävät marraskuisen maanantaitunnin ohjelman.
Tanssikerho on tämän syksyn uutuus Rääkkylän 4H-yhdistyksellä. Sen mahdollistavat 13-vuotiaat ohjaajat, jotka ovat itse harrastaneet tanssia.
– Harrastan kilpatanssia Joensuun Jokipadassa nyt kolmatta vuotta, aikaisemmin tanssin hiphoppia, Manta kertoo.
– Harrastin neljä vuotta klassista balettia, Jenni sanoo.
Molemmat tytöt muuttivat perheensä mukana Rääkkylään vuosi sitten, Jenni Ylämyllyltä ja Manta Kiihtelysvaarasta. Ensimmäinen vuosi Rääkkylässä on ollut tyttöjen mukaan ihan mukava.
4H-tanssikerhossa on tarkoitus opetella monia erilaisia tanssilajeja. Syksyn mittaan on opeteltu muiden muassa sambaa ja hiphoppia.
– Samba oli parasta! Emma hymyilee.
– On kiva oppia kaikkea uutta ja tehdä uusia koreografioita, Emma ja Lotta kertovat.
– Joskus tanssin kotonakin, mutta en kovin paljon, Emma tuumaa.
Tytöt katselevat netistä YouTubesta tanssivideoita ja sieltä saavat ideoita omiin tansseihinsa.
Tanssitunneilla tehdään musiikkiin erilaisia koreografioita.
– Osan koreografioista tekevät tytöt itse. Jokainen pääsee luomaan omia juttujaan, Manta kertoo.
Ensimmäinen esiintyminenkin oli jo melkein tulossa.
– Oli tarkoitus, että olisimme esiintyneet Rääkkylä-päivän tapahtumassa, mutta koronan takia tapahtuma järjestetään kokonaan ulkona, tytöt kertovat.
Intoa ja oppimisenhalua tanssikerholaisilla ainakin riittää ja uusia esiintymistilaisuuksia toivotaan keväälle. Ryhmään myös mahtuu vielä uusia innokkaita tanssijoita.
Korjattu 23.11.2020: Mantan sukunimi on Korajoki, ei Korpijoki.
