Kasvomaskien jakelu alkoi
Kunnat aloittivat tänään perjantaina Siun soten toimittamien kasvomaskien jakelu. Maakunnassa suositus kasvomaskien käytöstä julkisessa liikenteessä astui voimaan eilen torstaina.
Koska henkilön taloudellinen tilanne ei saa olla esteenä maskisuosituksen noudattamiselle, Siun sote huolehtii maskien jakelusta vähävaraisille.
Liperin kirkonkylän jakelupisteellä kunnan virastotalolla jaetaan maskeja kaksi tuntia aamupäivisin. Ensimmäisenä päivänä matkaan lähti 18 kolmen kangasmaskin pakettia. Kirkonkylälle jakoon tuli 150 pussukkaa.
– Emme kysy ihmisiltä perusteita. Tämä perustuu luottamukseen, Arja Puoskari kertoo tiskin takaa.
Yksi hakija oli kertonut käyttävänsä maskeja bussissa. Joku äiti oli hakenut koko perheelle suojat. Kaikki hakijat saavat lisäksi matkaansa ohjeet maskien pesusta.
Viinijärvellä maskien jako alkaa ensi viikolla. Pestäviä kasvosuojia voi hakea maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin SPR:n kirpputorilta. Ylämyllyllä jakelu on maanantaista perjantaihin Honkalampi-keskuksella.
Rääkkylässä jako alkaa ensi viikon tiistaina. Kiinteistöpalvelujen toimistosta kangasmaskeja saa myös torstaisin.