Lampialueen lisämaa vaatii rahaa
Liperin kunnanhallitus esittää valtuustolle aiempaa suuremman euromäärän käyttämistä maanhankintaan. Lisärahaa 35,69 hehtaarin hankintaan Nuottilammen ja Sompalammen väliseltä alueelta tarvitaan 235 000 euroa, kun raakamaan ostoon on varattu tälle vuodelle 300 000 euroa.
Valtuusto päättää myös samalla kyseisen raakamaan ostamisesta.
Kunnan maankäytön toteuttamisohjelmana on kirjattu, että Nuottilammen ja Sompalammen väliselle alueelle olisi suunnitelmissa kaavoittaa noin 160 tonttia. Niiden rakentaminen ajoittuisi ohjelman mukaan vuosille 2028–2036.
Nyt hankinnassa olevan alueen ja Jyrin väliin jää maata, josta on tarkoitus saada tontteja luovutukseen ensi vuoden aikana. Vuosina 2023–2027 tonttiluovutus Ylämyllyllä keskittyisi ohjelman mukaan Honkalampi-keskuksen tietämiltä hankituille kankaille.
Toista maakauppaa kunnanhallitus ei kompannut. Elinympäristölautakunta esitti, että Ylämyllyn Lahdensuon alueelta ostetaan 10 hehtaaria maata 82 000 euron hintaan. Esitys kaatui hallituksessa äänin 9–0. Kunnanjohtaja Hannele Mikkanen kertoo, että prosessi katkeaa tähän, eikä asiaa viedä valtuustoon tässä vaiheessa.
– Alue ei ole tärkeysjärjestyksessä ykkönen, kun mietitään asukasluvun kasvattamista. Jos jostain voi säästää, niin tästä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Mira Karjalainen (kesk.) kommentoi.
Aiemmista suunnitelmista vielä puuttuvan kaavoitushankkeen käynnistämisen hallitus kuitenkin hyväksyi. Kunnan omilla mailla Jyrin ja rautatien välissä on kaavoitettuna teollisuustontteja, joita ei ole otettu käyttöön. Hankkeen tarkoitus on tutkia, voidaanko sinne rakentaa asuntoja tai toimistoja ja lisätä samalla virkistysaluetta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.