Liperin ja Rääkkylän opetukseen korona-avustusta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksen tasoittamiseksi valtionavustusta Pohjois-Karjalassa yhdeksälle kunnalle ja yhdelle yhdistykselle. Kunnista Ilomantsille ja Outokummulle ei ole myönnetty avustusta.

Liperin kunta on saanut esi- ja perusopetukseen 109 800 euroa. Rääkkylän kunta sai avustusta esi- ja perusopetukseen sekä varhaiskasvatukseen, 15 200 euroa kuhunkin.

Avustus on tarkoitettu lasten ja oppilaiden kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen sekä varhaiskasvatuksessa digitoimintakulttuurin kehittämiseen koronaviruksen aiheuttamien vaikutusten tasoittamiseksi. Lisäksi sillä varmistetaan heikommassa asemassa olevien, vieraskielisten, maahanmuuttotaustaisten sekä erityisen ja tehostetun tuen piirissä olevien lasten oppimista ja kehitystä.

Mikäli kunta lomauttaa henkilökuntaa, ja lomautuksen vaikutukset kohdistuvat näihin haettuihin toimintoihin, tulee rahoitus niiltä osin palauttaa.

Vastaa