Liperin kunnan vuokrataloyhtiö myy rivitaloja
Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot on laittanut kaksi rivitaloa myyntiin verkkohuutokauppaan. Leppälahdessa sijaitsevat kiinteistöt on rakennettu vuonna 1983.
Kolmen ja kahden asunnon rivitalot on laitettu pystyy aikana, jolloin kyliä haluttiin pitää tällä tavoin asuttuina. Liperissä vuokrarivitaloja rakennettiin kuudelle kylälle.
– Toiveissa lienee ollut, että maatiloilla tapahtuvien sukupolvenvaihdosten seurauksena luopuvat vanhemmat jäisivät ”omalle kylälle” asumaan. Rivitalojen asuttamisessa ei kuitenkaan päästy alkuperäiseen tavoitteeseen, isännöitsijä Arja Piironen kertoo tiedotteessa.
Kohteet ovat olleet myynnissä huutokaupat.com-sivulla 7. toukokuuta alkaen ja kaupankäynnin on määrä päättyä kesäkuun lopussa. Toukokuun viimeisellä viikolla kohteita on katsottu noin 2500 kertaa ja korkein 11 tarjouksesta oli 2750 euroa.