Maakunnassa edelleen 23 todennettua tartuntaa – testausta lisätty
Pohjois-Karjalassa oli ennen paperilehden painoon menoa todennettu 23 koronavirustartuntaa, kertoo THL:n koronakartta-tilasto. Näistä tusina on varmennettu joensuulaisilla, loput jakautuvat eri puolille Siun soten aluetta. Uusia tapauksia ei ole ilmaantunut pariin päivään.Testaamista on lisätty reippaasti kuluvalla viikolla. Eiliseen mennessä tuloksia oli tullut 1027 nielunäytteestä Pohjois-Karjalassa. Vuorokaudessa valmiiden testitulosten määrä kasvoi 178:lla.
Koko maassa tartuntoja oli eilen todettu 4129 henkilöllä. Todennetut tapaukset eivät kerro tartuntojen kokonaismäärää, sillä vasta viikko sitten annettiin ohjeistus lievästi oireilevien testaamisesta.
Suomessa tautiin on kuollut 149 henkilöä. Määrä kasvoi alkuviikosta, kun pääkaupunkiseudun hoivakotiyksiköissä menehtyneet saatiin mukaan kokonaislukuun.