Kotiseutu-uutiset jaetaan tilaajille, vaikkakin osin myöhässä

Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n lakko alkoi tänään maanantaina ja jatkuu sunnuntaihin 24. marraskuuta kello 24:ään asti. Lakko vaikeuttaa postinkulkua. Viikonloppuna PAU antoi varoituksen uudesta kahden viikon lakosta edellisen jatkeeksi.

PAU:n antaman lakkoilmoituksen tietojen perusteella Posti arvioi, että painettujen lähetysten, kuten kirjeiden, aikakauslehtien ja mainosten jakelu häiriintyy ja viiveet voivat olla viikkoja.

Lakon aikana varhaisjakelussa olevat Kotiseutu-uutiset jaetaan Postin antamien tietojen mukaan normaalisti. Päiväpostin mukana jaettavat paikallislehdet saapuvat tilaajille aikanaan.

Lakon aikana ilmestyvät Kotiseutu-uutisten näköislehdet voi lukea maksutta; linkki näköislehteen löytyy verkkosivuiltamme.

Kotiseutu-uutisten paperilehden ilmestyttyä tilaajat voivat käydä noutamassa aviisin Kotiseutu-uutisten toimituksesta Liperin kirkonkylältä. Lisäksi jalkaudumme lehtinippujen kera Ylämyllylle, Viinijärvelle ja Rääkkylän kirkonkylälle. Lehden voi käydä lakkotorstaina noutamassa Mylläriltä, Viinijärven S-marketilta tai Kotiseutu-uutisten Rääkkylän toimistolta kello 11:n jälkeen.

Vastaa

Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.