Talkoovapaa käyttöön

Liperin kunnanhallitus istui maanantaina yhden asian ympärille: miettimään talouden tasapainottamisen keinoja. Päätökseksi kirjattiin yhdentoista kohdan toimenpidelistaus, sillä hallitus oli aiemmin päättänyt, ettei yt-neuvotteluja käynnistetä.

Loppuvuoden aikana työntekijöiden on mahdollista hyödyntää talkoovapaata. Ammattijärjestöjen kanssa käynnistetään keskustelu paikallissopimuksesta koskien lomarahojen muuttamisesta vapaaksi.

Lisäksi linjattiin, että ylitöitä saa tehdä vain poikkeustapauksissa, sijaisten käyttöä harkitaan tarkemmin ja määräaikaisia työsuhteita saa solmia vain kunnanjohtajan luvalla. Koulutuksiin osallistumista rajoitetaan ja hankinnoissa käytetään tiukempaa harkintaa.

Lisäksi palvelualueilta odotetaan erillisiä toimenpiteitä.

Talouden tasapainottaminen on ajankohtaista, sillä ensi vuoden talousarvio olisi muodostumassa yli kaksi miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Lautakunnan karsivat palvelualueiden esityksiä ensi vuoden talousarviosta marraskuun alun aikana.

Vastaa