In memoriam: Matti Auvinen, 12.9.1933–19.9.2019
Valtasi Karjalan, idän jätti. Auviset Karjalasta vihollista karkuun lähti. Oli, valmiina Iisalmen lähellä sauna, tuli tieto on tullut rauha. Niinpä Auviset tavarat pakkasi, kotiseudulle Karjalaan takaisin matkasi. Ei kestänyt kauan onnea tuota, alako tykinjyly lähentyy idän puolta.
Nyt tuli evakoille kiire ja hoppu, arveli moni täällä eläminen on nyt loppu. Kuljetettiin evakoita kuin karjalaumaa ikään, ei tulevaisuudesta tiedetty yhtään mitään. Oli elämä talosta taloon kiertämistä, toisten nurkissa pyörimistä.
Sillä reissulla isänäitikin nukkui pois, eipä huonompaa alkua olla voisi. Sai isä Liperistä kylmän tilan, joutui isännäksi liian nuorena ihan. Riitti peltojen raivaamista, oman kodin rakentamista. Monet kerrat naapurin Simoa kiitti, häneltä apuja, neuvoja nuorelle isännälle riitti.
Tuli taloon emännäksi äitimme Eila, sai hänestä 67 vuodeksi heilan. Yhdessä kuljitte myötäiset, vastaiset mäet, välillä liian täynnä työtä kummatkin kädet. Vuonna -52 armeijan harmaat isän Mikkeliin kutsui, esikoista odottavan vaimon Liperiin jättämään joutui. Kesti palvelus kuukausia kolmetoista, miten kummassa mahdoitte selvitä tuosta.
Oli isä alkuun talvisin paljon poissa, jossain kaukana savotoissa. Myös yhteisten asioiden hoitoon aikaa riitti, moitteitakin tuli, harvempi kiitti. Oli opetus- ja terveyslautakunta, mahtoi lähtöjä tulla tuhatkunta. Oli kyläläisillä haaveena oma vesiosuuskunta, epäili monet mahtaa se olla vaan unta. Oli vaikeuksia paljon, haettiin vauhtia eduskunnasta asti, lopulta kyläläiset kunnon vettä hanasta laski.
Kalastus oli isälle harrastus rakas, kalaruoka, se on kaikista paras. Lähti mukaan Pölläkän hirvitiimiin, kymmenet kerrat pukeutui punaiseen liiviin. Pääsimme mekin makuun hirvenlihan, meinasi pakkanen joskus tulla täyteen ihan. Monet kerrat ukki tavarat pakkasi, jälkikasvun kanssa Kivijärvelle matkasi. Siellä rattoisan uinti- ja saunaretken vietti, vielä kunnon nokipannukahvit keitti.
Niin usein muistot kultareunuksen saavat, ei täysin koskaan parantuneet evakon haavat. Karjalan kaipuu vaivasi kovin, vietti siellä vuosien varrella aikaa useamman tovin. Muuttui siellä maisemat, askel lyheni enemmän kuin vähän, tuumasi kerran siellä käynnit loppui tähän.
Hiipui voimat, nukkui hiljaa pois, ei lähtö kauniimpi olla vois. Monet ihanat muistot isästä jäivät, ne sydämessä iäti pysyvät.
Jouni Auvinen
Tietoa kirjoittajasta
