Alakoulu tarvitsee myös väistötiloja

Liperin kirkonkylän koulukeskukselle tarvitaan lisää väistötiloja, sillä sisäilmaoireilu alakoulun puolella on lisääntynyt ja voimistunut vuoden 2018 lopulla.

Sisäilmatyöryhmä on kuullut henkilökuntaa ja työterveyshuolto on tehnyt työpaikkaselvityksen. Työryhmä esittää kunnan johtoryhmälle, että koululle hankitaan lisää väistötiloja. Asiaa käsitellään ensi tiistaina elinympäristölautakunnassa.

Korvaavia tiloja tarvitaan noin 3–4 luokalle, kerrotaan Liperin koulun Wilmassa.

Maaliskuussa koulukeskuksella aloitettiin rakennusautomaation avulla toimiva, ilmanvaihdon tasapainotuksen hienosäätö. Automaatio ohjaa tuloilmakoneita jatkuvalla paine-eromittauksella.

Lisäksi luokkiin ja hallinnon työtiloihin on hankittu lisää ilmanpuhdistimia.

Liperin koulukeskuksen suurremontti ja uudisrakentaminen ajoittuu vuosiin 2021–2022, kun Ylämyllyn yläkoulu on valmistunut.

5.4.2019 klo 16.40: Juttuun lisätty tieto luokkien määrästä.

Vastaa

Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.