Salokylällä sähkökatko kestänyt jo yli 8 tuntia

Liperin Salokylän läpi sai keskiviikkoiltana ajella pitkät valot päällä. Kylällä ei loistanut sen enempää katuvalot kuin talojenkaan lamput.

Sähkökatko alkoi Salokylällä Pohjois-Karjalan Sähkön mukaan noin kahdelta iltapäivällä. Iltapalaa noin 40 tuvassa syötiin kynttilänvalossa.

Sähkökatkot johtuvat suurten puiden kallistumisesta ja latvojen katkeamisista linjojen päälle. PKS kertoo, että sähkönjakelua vaarantavia puita on paikannettu koko ajan, mutta uusia vikapaikkoja syntyy jatkuvasti lisää lumisateen myötä.

– Mahdollisten sähkövikojen korjaamisen nopeuden kannalta olisi tärkeää, että myös sivutiet pidettäisiin auki, sähkölaitokselta muistutetaan.

Linjoille kaatuneita tai niille kallistuneita puita ei saa poistaa itse, vaan niistä tulee ilmoittaa sähkölaitokselle.

Uuden lumen ja lauhtuvan ilman myötä lumikuorma kasvaa puissa entisestään. PKS Sähkönsiirron jakelualueella on varauduttava eripituisiin sähkökatkoihin loppuviikon aikana, vaikka korjaajia on töissä normaalia enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *