Taideteokset luetteloidaan

Ikäihmisten neuvosto on jättänyt Liperin kunnalle aloitteen tyhjentyneellä virastotalolla sijaitsevien taideteosten siirtämisestä julkisesti nähtäville. Taloon on jäänyt esimerkiksi Eva Ryynäsen Leipäpuu -teos ja Taru Mäntysen pronssiveistos.

Hyvinvointilautakunta päätti, että vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkola tekee virastotalon taideteosten ja esineiden luetteloinnin valmiiksi. Hän keskustelee palvelualueiden johtajien kanssa ja laatii suunnitelman niiden uudelleen sijoittamisesta ja puhdistuksesta.

Ei uutta taidetta kouluille

Vihreiden valtuustoryhmä teki syksyllä aloitteen, että Liperin yläkoulun ja kirkonkylän alakoulun rakennushankkeissa otettaisiin käyttöön prosenttiperiaate. Se tarkoittaisi, että taiteen hankkimiseen käytettäisiin yksi prosentti hankkeisiin varatuista määrärahoista.

Hyvinvointilautakunta totesi, että määrärahat on varattu kiinteistöjen perustoimintoihin, eikä niistä voi irrottaa erillisiä summia taidehankintoihin. Lautakunta esittää, että hankkeiden suunnitteluryhmät ottavat mahdollisuuksien mukaan huomioon taiteen sijoittamisen kiinteistöihin.

Edellä mainittujen virastotalon taideteosten sijoittelussa otetaan huomioon myös uudet valmistuvat koulurakennukset. Lisäksi oppilaat tuottavat itse taidetta kouluille.

 

Vastaa