Lisää hakuaikaa

Liperin koulun rehtorin ja kunnan maankäyttöpäällikön virkoihin on tullut sen verran niukasti hakemuksia, että suunnitelmissa on jatkaa molempien hakuaikoja.– Lautakunnille lähtee asiasta esitys. Joitain hakemuksia on tullut. Haluaisimme kuitenkin saada vertailua, jotta löytäisimme parhaan mahdollisen tekijän, henkilöstöpäällikkö Mari Pitkänen kertoo.
Pitkänen epäilee, että joulu on ollut huonoa aikaa haulle. Kunta suunnittelee lisäävänsä virkojen markkinointia esimerkiksi ammatillisissa lehdissä.
Maankäyttöpäällikön paikan hakuaika päättyi viime viikolla. Haku oli jo toinen; ensimmäisen haun jälkeen kelpoisuusehtoja muutettiin. Perehtyneisyyttä hakijoilta toivotaan enemmän kuin ensimmäisillä hakijoilla oli. Maankäyttöpäällikkö on elinympäristöpalvelujen eli entisen teknisen osaston maankäyttö- ja rakentaminen -tulosalueen johtaja.
Liperin yhtenäisen peruskouluun haetaan rehtoria, joka jatkaa aikanaan Liperin Ylämyllylle valmistuvan yläkoulun rehtorina. Henkilön on tarkoitus aloittaa työssään ensi syyslukukaudella tai jo aiemmin.

Vastaa