Pitkä joululoma myös ensi vuonna

Liperissä koululaiset aloittavat syksyllä 2019 lukuvuoden maanantaina 12. elokuuta. Syyslomalla lapset ovat normaalisti lokakuun puolivälissä.Itsenäisyyspäivä sattuu perjantaille, mikä tuo kouluille kolmen päivän vapaan.
Joululahjojen parissa lapsukaiset saavat viettää jälleen yli kaksi viikkoa. Syyslukukausi päättyy lauantaina 21. joulukuuta ja kevätkausi alkaa loppiaisen jälkeen tiistaina 7. tammikuuta.
Hiihtoloma on perinteisesti kymppiviikolla, ja pääsiäisen neljän päivän lomaa vietetään ennen huhtikuun puolta väliä.
Helatorstai on 21. toukokuuta, jonka jälkeisenä perjantaina piipahdetaan koulunpenkille. Seuraavalla viikolla lauantaina 30. toukokuuta vietetään kevätjuhlapäivää.
Koululaisten työ- ja loma-ajat käsiteltiin viime viikolla hyvinvointilautakunnassa.

Vastaa