Ylämyllyn jäteaseman aukeaminen siirtyy
Ylämyllyllä sijaitsevan jäteaseman avajaisia vietetään tammikuun 30. päivä. Alkujaan aseman piti olla valmis ottamaan vastaan jätettä jo kesällä, mutta aukeaminen siirtyi ensin syksyyn ja sitten tammikuun alkuun.
Taustalla oli kunnallisen jäteyhtiö Puhas Oy:n halu avata asema suoraan itsepalvelupaikkana. Uusi automatisointi on vienyt aikaa.
Liperin jätesemaksi kutsutussa paikassa palvellaan asiakkaita tiistaisin ja perjantaisin. Lisäksi kotitaloudet voivat tuoda sinne jätteitä itsepalveluna joka päivä anivarhaisen ja iltamyöhäisen välisenä aikana.
Jätekuorma punnitaan. Maksu määräytyy punnitusmaksun ja jätteen painon perusteella.
Maksuttomasti Honkalammelle, Kuopiontien ja Ylämyllyntien välissä sijaitsevalle asemalle voi palveluaikoina tuoda hyötyjätteitä kuten kartonkia, metallia ja lasia, kotitalouksien sähkölaitteita ja vaarallisia jätteitä, käyttökelpoisia vaatteita ja yksittäisiä keramiikka-astioita ja lamppuja.
Itsepalveluaikaan jäteasemalla eivät voi asioida yritykset, eikä sinne voi viedä vaarallisia jätteitä. Itsepalveluaikaan kaikista jätteistä peritään 12,36 euron punnitusmaksun lisäksi sama taksa eli 129,78 euroa tonnilta.
Puutarhajätteiden oikea osoite on Liperin kirkonkylän maankaatopaikka lähellä paloasemaa. Rinki-kierrätyspisteet eri puolella pitäjää ovat pakkausjätettä varten – Ylämyllyn marketin pihassa sijaitsee leipäpitäjän ainoa muovinkeräyspiste.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.