Liperi jatkaa kakkosena

Liperin työttömyysprosentti jatkaa laskuaan. Syyskuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 9,1 prosenttia työvoimasta, kun kuukautta aiemmin luku oli 9,9.

Vain Kontiolahti kirii leipäpitäjän edellä työttömyysastettaan alaspäin. Siellä lukema on 8,4.

Työttömien työnhakijoiden lukumäärä väheni Liperissä syyskuun aikana 45 henkilöllä. Heitä on kuitenkin edelleen yli 500.

Rääkkylässä työttömiä työnhakijoita oli täsmälleen yhtä monta, 121, sekä elo- että syyskuun lopussa. Työttömyysaste pitäjässä oli syyskuun lopussa 14,3. Enää vain Outokummussa on yhden kymmenyksen huonompi tilanne kuin Rääkkylässä, sillä monessa maakunnan kunnassa tilanne on petraantunut perinteisesti syksyn tullen.

Pohjois-Karjalassa työttömien määrä laski syyskuussa alle 9000 henkilön, mikä tiputti työttömyysasteen 12,4 prosenttiin. Vaikka Pohjois-Karjalassa tilanne on edelleen muuta maata heikompi, työttömyysaste on laskenut vuodessa yli kaksi prosenttiyksikköä.

TE-palveluiden nettisivuilla kerrotaan, että Liperissä on avoimena 27 työpaikkaa. Osa paikoista on etätöitä. Rääkkylässä tarjolla on kolme erilaista pestiä, muun muassa metsäkoneenkuljettajan töitä.

Jaa:Share on Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *