Keskustelut käynnistyvät

Liperin varhaiskasvatukseen kohdistuneen kritiikin kirvoittamana kaikissa kunnan päiväkodeissa järjestetään syyskuussa keskusteluillat. Ensimmäiset niistä ovat ohjelmassa ensi viikolla.

Ulkopuolisen puheenjohtajan vetämissä illoissa esitellään Liperin varhaiskasvatuksen linjauksia ja kuunnellaan vanhempia.
Lapsille on järjestetty ohjelmaa tilaisuuksien ajaksi.
Tilaisuuksien järjestäminen tuli ajankohtaiseksi, kun sanomalehti Karjalaisen uutisointi varhaiskasvatuksen epäkohdista poiki valtuustoaloitteen asian selvittämiseksi. Asian esille nostanut Eeva Aimasmäki on myös tehnyt kuntalaisaloite.fi-palveluun aloitteen asiasta. Aloitteella on tällä hetkellä parin sadan kuntalaisen tuki.

Vastaa