Haltin huipulle raskas taakka repussa

Tomi Lappalainen ottaa rennosti vastaan sen, mitä elämä tarjoaa. Monet tilanteet tasoittuvat, kun vain muistaa hengittää – muu hoituu kyllä.

Tomi Lappalainen sai MS-diagnoosin kesken kolmekymppisen kiireiden, mutta ei anna taudin estää matkansa kulkua – edes Haltin huipulle.

– Ei siinä surkuttelu auttanut, niillä pelimerkeillä oli mentävä, mitkä annettiin, totesi liperiläinen 44-vuotias Tomi Lappalainen saatuaan MS-tautidiagnoosin kesken kolmekymppisen kiireiden vuonna 2004.

Taudin myötä Tomi on huomannut, että vähemmälläkin kerkeää. Itsestä oli alettava pitämään huolta ja elettävä omien voimavarojen mukaan. Tomin MS-tauti on aaltoileva, eli voinnissa on sekä hyviä että huonoja kausia. Raskainta hänen taudinkuvassaan on kognitiivinen fatiikki: aivot väsyvät helposti eivätkä enää palaudu kuormituksesta yhtä nopeasti kuin terveillä. Vaikka tauti on opettanut hidastamaan, pysähtymään se ei miestä saa.

– Jotkut kai pitävät tätä vakavana tautina, mutta ei tämä maailmanloppu ole. Itselläni kriisi loppui siihen, kun oireille löytyi syy. Toki synkkiäkin hetkiä on ollut, mutta en aio jäädä tuleen makaamaan. Niin pitkään kun ajatus kulkee ja henki pihisee, asiat suttaantuu aina. Pitää vaan etsiä vaihtoehtoisia tapoja toimia ja elää tilanteen mukaan.

Kun tuli aika luopua pallopeleistä ja rakkaasta moottoripyöräharrastuksesta, Tomi täytti niiden jättämän tyhjiön uusilla elämyksillä.

– Herättelin henkiin nuoruusvuosien valokuvausharrastuksen. Käsillä tekeminen on myös terapeuttista, omakotitalossa on aina tekemistä ja remppaa. Kevättalvella aloitin treenaamaan koiravaljakkoajoa vuoden ikäisen alaskanmalamuuttini kanssa. Sillä saa vauhdin hurmaa ja vaarallisia tilanteita. Jännitystä riittää, koskaan ei tiedä mitä mutkan takana on, Tomi nauraa.

Tulta päin

Huumorin ja asenteen lisäksi korvaamatonta on ollut vertaistuki. Sitä löytyikin sosiaalisesta mediasta. Viime vuoden lopussa yllytyshullu Tomi löysi itsensä ryhmästä, joka aikoo suunnata elokuussa Kilpisjärven karuun erämaahan seikkailemaan. Jokaisella ryhmän jäsenellä on rinkkansa lisäksi sama ylimääräinen MS-taakka Haltin huipulle kannettavanaan.

Patikointimatkaa on edessä noin 110 kilometriä ja aikaa kahdeksan päivää. Kahden miehen ja kahden naisen vaellusryhmässä kenelläkään ei ole kokemusta näin pitkästä vaelluksesta ja siksi mukaan lähteekin ammattilainen matkanjohtajaksi.

– Hän ohjaa ja sparraa. Valmistautuminen on kestävyyskunnon harjoittelua ja varusteiden hankkimista. Käytännön juttuja ja ensiaputilanteita harjoitellaan harjoitusleirillä Kolilla. Töitä on tehtävä. Itse aion vielä siirtää muutaman kilon keskivartalolta rinkkaan ennen reissua.

Ryhmä haluaa näyttää esimerkkiä muille ihmisille, jotka kamppailevat jonkin pitkäaikaissairauden tai terveydellisen rajoitteen kanssa.

– Omia unelmia kannattaa, saa ja pitää tavoitella. Olipa haave pieni tai suuri, sen eteen kannattaa taistella. Epäonnistumista ei kannata pelätä, Tomi kannustaa.

Edessä oleva matka on myös omien rajojen ylittämistä.

– Haluan näyttää, että ukosta on johonkin. En tiedä mitä on edessä, fiilistä voisi kuvata kutkuttavaksi odotukseksi tuntemattomasta. Tulta päin mennään. On meillä ollut jo levottomia puheita seuraavastakin reissusta. Nälkä kasvaa syödessä ja suunnitellessa, vaikka askeltakaan ei ole vielä otettu, Tomi toteaa elämännälkäisen ihmisen välke silmissään.

Ryhmän matkantekoa voi seurata Facebookista ryhmässä nimeltä Karussa Lapissa – Miljoona askelta Haltille.

•  Tomi Lappalaisen aamu alkaa maitokahvilla. Tomi ei laske päivän aikana hörppimiään kupillisia, mutta pannullisen voi helpostikin ynnäillä kasaan. Joidenkin mielestä se on liikaa, Tomin mielestä sopivasti.

Tomi Lappalainen ottaa rennosti vastaan sen, mitä elämä tarjoaa. Monet tilanteet tasoittuvat, kun vain muistaa hengittää – muu hoituu kyllä.

Jaa:

Facebook