Itsenäisyyspäivän puhe Viinijärven sankarihaudoilta

Heikki Kontkanen puhui itsenäisyyspäivänä Viinijärvellä. Seppeleenlaskutilaisuus järjestettiin sankarihaudoilla puolilta päivin.

”Arvoisat vapaan ja itsenäisen Suomen kansalaiset, hyvät ystävät. Suomi täyttää tänään 100 vuotta. Olemme kokoontuneet tänne sankarihautausmaalle osoittamaan syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta kaikille menneille sukupolville siitä, että tänä päivänä me saamme seistä täällä vapaan Suomen kansalaisina.

Jouluaattoisin olen seisonut tällä samalla sankarihautausmaalla kunniavartiossa, isältäni periytyneessä vartiovuorossa. Sotiemme sankareiden vierellä, vartiotulien loimottaessa, mieleeni on usein noussut palava halu välittää tieto menneille sukupolville, vuosikymmenten taakse; millaisen Suomen heidän ponnistelunsa on aikaansaanut.

Erityisen vahvana koin tämän tunteen Viinijärven koulun upeassa itsenäisyysjuhlassa viime torstaina. Koulu oli täynnä iloisia, onnellisia, syvän rauhan ajan lapsia. Sanotaan, että sodan varjot kestävät kolme sukupolvea. Nyt koululla juhlineet, neljännen sodanjälkeisen sukupolven lapset tuntuivat olevan onnellisesti näiden varjojen koskemattomissa. Suomalaisuudestaan ylpeinä, valoisina, vapaina ja huolettomina nämä lapset juhlivat, itsenäisyyttä arvostaen. Juuri tämän tiedon haluaisin välittää itsenäisyytemme rakentajille: te onnistuitte yli odotustenne ja mahdollistitte meille, lapsillenne, sen onnen jota nyt elämme.

Ja onnea me tosiaan elämme, vaikka monille meistä on syntynyt synkkä ja valheellinen mielikuva siitä, että meillä menee jotenkin tosi kurjasti. Globaalissa tietoyhteiskunnassa media nostaa toistuvasti esille negatiivisia, kärjistettyjä otsikoita, sillä ne myyvät. Sodat ja kärsimys eripuolilla maailmaa hallitsevat liikaa käsitystämme sekä historiasta, että nykypäivästä.

Tosiasiassa, maailmalla käynnissä olevien sotien määrä on laskenut tasaisesti 1940-luvun lopusta lähtien. Ihmiskunnalla menee maailmanlaajuisesti koko ajan paremmin. Suomen osalta, bruttokansantuotteen kehitys viimeisen sadan vuoden aikana on ollut huimaa: kasvukäyrä on lähestulkoon eksponentiaalinen. Olemme yhä terveempiä, vauraampia, vapaampia, onnellisempia, tasa-arvoisempia. Suomi on inhimillisen hyvinvoinnin vertailussa maailman paras maa.

Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Tilastokeskus keräsi listan kansainvälisistä vertailuista, joissa Suomi on maailman kärjessä. Tulos on sellainen, josta itsenäisyydestä taistelleet sukupolvet tuskin osasivat edes haaveilla: olemme maailman kärkeä liki kaikessa. Suomi on maailman vakain valtio, maailman vapain ja turvallisin maa. Suomessa on maailman paras hallinto, maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta ja maailman riippumattomin oikeuslaitos. Suomalaisilla on maailmassa eniten henkilökohtaista vapautta ja valinnan vapautta. Myös inhimillisen hyvinvoinnin vertailussa Suomi on maailman paras maa.

Tasa-arvo, ilmainen peruskoulutus ja paikka maailman kärjessä sivistysvaltiona. Nämä ovat meille jopa itsestään selviä asioita, mutta sitä ne eivät olleet sata vuotta sitten. Tämä meidän on syytä havahtua huomaamaan, sen olemme raskaampia aikoja eläneille sukupolville velkaa.

Meidän on myös syytä muistaa, että nuo raskaat ajat olivat pitkät ja niiden seurauksena Suomesta olisi voinut tulla hyvin toisenlainen maa. Kun helmikuun vallankumous Venäjällä reilu sata vuotta sitten käynnisti tapahtumien ketjun, maamme ajautui sekasortoon ja tulevaisuuden suunta oli epävarma. Marraskuun 15. päivän yönä, sata vuotta sitten, eduskunta kuitenkin päätti ottaa keisarille kuuluneen vallan itselleen ja teki tosiasiallisen itsenäistymispäätöksen. Tätä seurasivat synkät sisäisten ristiriitojen ajat sekä taistelut itsenäisyydestä, myös näissä taisteluissa Suomen tulevaisuus oli veitsen terällä.

Omasta varusmiesajastani mieleeni on syöpynyt huoltoupseerin viesti meille alokkaille. Hän sanoi: ”Muistakaa että huolto toimii hyvin silloin, kun sen toimintaa ei huomaa”. Eli kun asiat sujuvat normaalisti, on hankala huomata sitä valtavaa taustatyötä mitä hyvinvoinnin eteen on tehty ja jatkuvasti tehdään. Sama koskee myös nykyistä yhteiskuntaamme. Kumuloitunut hyvinvointi ja kumuloitunut sivistys nojaavat siihen valtavaan rakennus- ja huoltotyöhön, minkä sotien jälkeiset sukupolvet ovat tehneet.

Tätä taustaa vasten meidän olisi ehkä syytä myös tunnustaa, miten vähäisistä vaivoista olemme tottuneet valittamaan ja miten pieniä murheemme ovat vanhempiemme, isovanhempiemme tai nykyisten kehitysmaiden asukkaiden näkökulmasta katsoen. Meidän on syytä olla tyytyväisiä ja onnellisia. Edeltävät sukupolvet ovat jättäneet käsiimme todellisen aarteen: Itsenäisen Suomen, maailman parhaan valtion. Meidän tehtävämme on säilyttää tämä onni, kehittää sitä ja siirtää se eteenpäin tuleville sukupolville.

Hyvät ystävät, toivotan teille kaikille ja lähimmäisillenne onnellista itsenäisyyspäivää.”

Heikki Kontkanen

Jaa:Share on Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *