Maksutonta asiointiliikennettä Viinijärveltä kirkonkylälle kokeillaan
Maanantaina 6. marraskuuta aloitetaan kaikille maksuttoman asiointiliikenteen kokeilu Viinijärveltä kirkonkylälle. Kunta on ostanut lisävuoron, joka liikennöi koulupäivinä kevätlukukauden loppuun saakka. Matkustajamääriä seurataan ja päätös jatkosta tehdään niiden mukaan.
Asiointiliikenteen linjanumero on 123. Se lähtee Viinijärven linja-autoasemalta aamulla yhdeksältä ja pysähtyy tarvittaessa Käsämässä. Bussi kurvaa Liperin terveyskeskuksen kautta niin haluttaessa. Kirkonkylän linja-autoasemalla se on perillä 9.25.
Kylällä asiointiin on aikaa noin kaksi tuntia, sillä takaisin samainen kyyti lähtee 11.30 samaa reittiä pitkin.
Maksuttoman asiointiliikenteen lisäksi väliä liikennöi maksulliset bussit. Viinijärveltä kirkonkylälle pääsee 7.35 lähtevällä linja-autolla. Aamulla kirkonkylän koulukeskukselta lähtee kahdeksan jälkeen bussi Viinijärven suuntaan ja iltapäivällä linja hurauttaa samaiseen suuntaan kahden jälkeen.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.