Hallintouudistus muokkaa talousarviota

Rääkkylän hyvinvointilautakunnan ensi vuoden talousarvio mukailee kuluvaa vuotta. Perusopetuksen arvio on pienempi kuin tänä vuonna, vaikkakin koulun budjetti kasvaa uusien hallinnollisten vyörytysten vuoksi 1,9 miljoonaan euroon. Rehtori Rauni Ronkaisen mukaan palvelujen ostot ovat koululla lisääntyneet.

Rääkkylän koulussa ennakoidaan olevan ensi vuonna 158 oppilasta, jossa on yhden oppilaan lisäys.
Musiikkiopiston kanssa on suunniteltu ostettavaksi 64 000 euron edestä opetusta, mikä on hieman edellisvuotta vähemmän. Kansalaisopiston ostot pienenevät neljänneksellä eli 10 000 eurolla.
Varhaiskasvatukseen kuluu 35 000 euroa ja vapaa-aikatoimeen 19 000 euroa aiempaa enemmän euroja. Kirjaston budjetti taas on 4 000 euroa aiempaa pienempi.
Ruokahuolto tekee Rääkkylässä 16 000 euroa plussaa sisäisten ostojen vuoksi.
Lautakunta esittää ensi vuoden talousarvion investointiosaan yläkoulun ulko-ovien uusimista ja leikkikenttälaitteiden hankkimista, jotka kustantaisivat 10 000 euroa. Omatoimikirjaston tuominen pitäjään maksaisi 20 000 euroa ja laitoskeittiön astianpesukone 13 000 euroa.

Vastaa