Se työ oli tehtävä
Liperiläinen Heikki Laukkanen on niitä veteraaneja, jotka olivat rintamalla aina talvisodasta jatkosodan loppuun saakka. Tämän kuun viimeisenä päivänä 102 vuotta täyttävä Laukkanen asuu edelleen virkeänä kotonaan kirkonkylällä.
Kovin kauas tie ei ole vienyt, sillä Laukkanen on kotoisin nykyisen terveyskeskuksen sijoituspaikan tienoilta. Syntymävuonna Suomi oli vielä osa Venäjää ja vallassa oli tsaari.
Vähän kauemmas Laukkasen tie vei, kun hän suoritti asevelvollisuutensa Viipurissa. Aselajina oli tykistö ja tarkempi tehtävä oli lähetti.
– Talvisotaan tuli kutsu ensimmäisten joukossa. Yöllä oli lähdettävä. Onttolassa laitettiin junaan ja sieltä lähdettiin eteenpäin.
Laukkasen sotilaspassissa lukee selkeästi, että haltija oli talvisodassa rintamalla muun muassa Kollaalla ja Korpijärvellä.
– Kollaalta lähdettiin jouluyönä. Meillä oli pieni joulukuusi, joka viskattiin pois. Olin vielä itse vartiossa, kun tuli käsky lähteä Korpijärven suuntaan. Mieshukka oli suuri, Laukkanen selvittää.
Kaksi haavoittumista
Jatkosotaan Laukkanen lähti samassa tykistöporukassa, jossa oli paljon muitakin liperiläisiä. Sotataival kulki Laatokan pohjoispuolen Karjalassa Petroskoita viistäen aina Syvärille saakka, josta Laukkasen tykistöosasto lähti takaisin kesällä 1944.
– Taisi olla toinen sotavuosi, kun astuin miinaan. Jalka säästyi, mutta haavoituin poskeen ja toisesta korvasta meni kuulo melkein kokonaan. Olin sotasairaalassa kuukauden verran ja sitten toipumislomalla kotona.
Laukkanen haavoittui toisen kerran kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikaan.
– Siinä kävi pieni lentokone tiedustelemassa ja sitten tuli iso pommikone. Olin yksin korsussa. Pommeissa oli herkät sytyttimet, eivät tulleet läpi, mutta korsun ovi karmeineen tuli päälle. Lensin takaseinään ja tuli selkävamma.
Tunnustus mukavaa
Heikki Laukkanen kantoi lähettinä koko sodan ajan mukanaan konepistoolia. Lähettinä yksi kiperämpiä tehtäviä oli vihollisen epäsuoran tulen jatkuva väistely.
Korpraalina kahdesta sodasta kotiutunut Laukkanen sai sota-aikana ansioistaan kaksi mitalia. Hänet ylennettiin vuonna 1968 alikersantiksi. Tuona vuonna ylennyksillä muistettiin monia sodan käyneitä miehiä.
– Se oli välttämätön tehtävä mitä siellä oltiin tekemässä. Tein oman osani muiden mukana.
– Sodan jälkeen tuntui pitkään pahalta, kun veteraaneja ei arvostettu. Arvostuksen takaisin saaminen tuntui hyvältä, Laukkanen tuumaa.
Terveet elämäntavat
Sen verran sota-ajat ovat välkkyneet Heikki Laukkasen mielessä näkyvien arpien lisäksi, että erityisesti korsuun liittynyt haavoittuminen on näkynyt unissa. Ei enää, mutta nuorempana miehenä.
Heikki Laukkasen sotataival päättyi Loimolaan ja kotiutukseen syksyllä 1944. Sodan jälkeen hän jatkoi kirvesmiehen töitään. Työmaat olivat pääosin Liperissä eri työnantajilla.
– Vaimo kuoli vajaat kymmenen vuotta sitten. Poika asuu Forssassa. 102 vuotta tulee täyteen lokakuun viimeisenä päivänä. Päivää ennen lähden kuntoutusjaksolle.
Heikki Laukkanen ei osaa sanoa syytä pitkäikäisyyteensä, mutta hän pärjää ilman lääkkeitä. Omasta kerrostaloasunnostaan hän ei halua lähteä mihinkään.
– Tupakkaa en ole polttanut ikinä ja humalassakin olen ollut muutaman kerran harjannostajaisissa, Laukkanen virnistää.