Leppälahdessa juomavesi edelleen keitettävä
Leppälahden vesiosuuskunnan vedenottamoa korjataan ja talousvettä kloorataan huomenna torstaina. Vedenjakelussa on erityisesti Kolehmalan mäen tuntumassa katkoksia korjausten vuoksi aamupäivän ja mahdollisesti päivän aikana.
Veden klooraus aloitetaan arvioiden mukaan torstaina iltapäivällä.
– Lasketaan kuitenkin vuorokausia, ennen kuin kloori on saavuttanut verkoston viimeiset taloudet, Antti Kurki vesiosuuskunnasta selvittää.
Kloori irrottaa verkostosta sakkaa. Värillistä vettä ei tule juoda tai käyttää peseytymiseen, pyykinpesuun tai asianpesuun, vaan sen voi juoksuttaa viemäriin.
– Etukäteen vettä ei kannata alkaa juoksuttamaan, muuten ollaan ongelmissa, Kurki viittaa veden riittämiseen.
Ellei vedessä ole poikkeavaa väriä tai hajua, sitä voidaan käyttää ulkoisesti peseytymiseen. Pyykinpesussa tulee käyttää vähintään 60 asteen lämpötilaa ja astianpesukoneessa 65 astetta. Käsin pestävät astiat pitää huuhdella keitetyllä vedellä tai kuivata huolellisesti.
Kloori poistuu vedestä keittämällä, minkä jälkeen vettä voidaan käyttää myös juomiseen. Herkkäihoisille kloori voi aiheuttaa uimahalliveden tavoin iho- tai silmäoireita.
Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi – kaikki juomiseen ja ruuanvalmistukseen käytettävä vesi on keitettävä 5–10 minuutin ajan.
Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävästi. Vihannekset tulisi huuhdella keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä.
Viime viikon lopulla Siun soten ympäristöterveys tiedotti, että Leppälahden alueella juomavesi on saastunut. Syyksi on epäilty pintavesien pääsyä talousveteen.
Vedessä on epäilty olevan mikrobeja, sillä viime viikon tiistaina näytteenottopisteestä otetusta vesinäytteestä on löydetty enterokokki-bakteereita. Vedenottamon raakavedessä havaittiin lisäksi koliformisia bakteereita.
Osuuskunnan verkosto ulottuu Onkisalmesta Leppälahden kylälle, ja sen alueella on noin 50 kiinteistöä.