Jopo lähtee Enon kylänraitille
Kotiseutu-uutisten kesäisenä kilpailupalkintona ollut punainen Jopo lähtee Enoon Elisa Lajuselle.
– Pyörä tuli tosi tarpeeseen, sillä entinen on 20 vuotta vanha ja vetelee viimeisiään. Vaihteet ovat rikki ja takapyörä heiluu. Ja Jopon värikin on oikein hyvä. Tämä tulee käyttöön ihan heti, kertoo Elisa Lajunen.
Etenkin Rääkkylä on Lajuselle tuttua seutua, sillä siellä tuli asuttua vajaa vuosi.
– Lisäksi nuorena kävin Liperissä palokuntanuorten leireillä kesäisin.
Lajunen tykkää käydä Enosta käsin lähipitäjien tapahtumissa lasten kanssa.
– On mukava saada vaihtelua ja käydä erilaisissa tilaisuuksissa, Lajunen toteaa.
Lajunen asuu Enon kirkonkylällä, joten Jopolla tullaan hurauttamaan jatkossa esimerkiksi kauppareissut. Hoitovapaalla olevan Lajusen nuorempi poika, vajaa kolmevuotias Joel pääsee myös Jopon kyytiin pyörään kiinnitettävässä lastenistuimessa. Isoveli, 7-vuotias Elias osaa jo kulkea mukana omalla pyörällään.