Perussuomalaisten puheenjohtajavaihdos otettiin Liperissä vastaan odottavissa tunnelmissa

Viime lauantaina Perussuomalaisten puoluekokous valitsi Jyväskylässä uudeksi puheenjohtajaksi Jussi Halla-ahon.  Varapuheenjohtajiksi valittiin Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola. Valinnat ovat vauhdittaneet muun muassa rääkkyläläisen kansanedustaja Kari Kulmalan irtautumista puolueesta.

Liperin kunnanvaltuuston vastavalittu toinen varapuheenjohtaja ja perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Pertti Nylund kertoo, että Perussuomalaisten puheenjohtajavaihdos on otettu Liperin perussuomalaisten keskuudessa vastaan odottavissa tunnelmissa. Eroja puolueesta paikallisella tasolla ei Nylundin korviin ole kantautunut.
–  Katsotaan, miten lähdetään etenemään. Demokraattisesti valittua johtoa ei saa olla heti ampumassa alas. Odottavissa tunnelmissa mennään, Nylund kertoo.
Pohjois-Karjalan PerusNaiset ry:n liperiläisen puheenjohtajan Susanna Nevalaisen mukaan Liperin perussuomalasten ryhmä on ollut tähänkin asti hyvin yhtenäinen, ja hän uskoo yhtenäisyyden säilyvän jatkossakin.
– Olen itse tunnustautunut julkisesti Terhon kannattajaksi. Minulla ei ole mitään Halla-ahoa vastaan ihmisenä, mutta linjat ovat kovin erilaiset ja arvomaailma poikkeaa. Puolue on kuitenkin tehnyt demokraattisen valinnan, ja nyt katsotaan rauhassa, miten menee ja mitä ryhmä tekee.
Nevalainen toteaa, että demokratia on puhunut, mutta kentältä on kuulunut myös ristiriitaisia tunnelmia.
–  Hallitustyöskentelystä luopuminen herättää tunteita, Nevalainen toteaa.
Karjalainen uutisoi tiistaina, että rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala ilmoitti erostaan Facebook-sivuillaan aamupäivästä. Myöhemmin viesti oli poistettu, emmekä tiistaina päivällä tavoittaneet Kulmalaa kommentoimaan eroilmoitustaan. Jo maanantaina erostaan Perussuomalaisten puolueesta ilmoitti liperiläinen eläkeläinen Veijo Sykkö.

Vastaa