Amerikan malliin
Arvinsalmen aaltojen vaikutusalueellakin on pakko myöntää, että kyllä ne amerikkalaiset osaavat. Donald Trumpin valinta presidentiksi ei ehkä ole paras mahdollinen esimerkki mainitun kansakunnan taidoista – saati arviointikyvystä – mutta hampurilaisia rapakon takana totta vie osataan tehdä.
Vaikka onhan se taito hyppysissä täälläkin, huhujen mukaan varsinkin Vaivion suunnalla. Entisen kyläkoulun tiloissa toimiva ravintola on nimittäin kuulu herkullisista hampurilaisistaan. Ihan pakkohan niitä on maistaa, koko toimituskunnan voimin.
Ensin on kuitenkin sivuutettava hampurilaishaasteen vaikein vaihe, valinta.
– Minkähän mie ottaisin, yksi jos toinen meistä mutisee ruokalistansa takana, pitkän puupöydän ääressä.
Tilanteen helpottamiseksi on sovittu, ettei pöytään tilata kahta samanlaista annosta. Ja kylän isoimman hampurilaisen saa tietysti syödä se, joka myöhästyy.
– On tämä niin iso, että hampurilainen on paras syödä kahdessa osassa, mattimyöhänen toteaa kun annokset on kannettu pöytään.
– Poro antaa kyllä pientä lohtua Lappi-hullulle. Ja aurajuusto sopii hyvin poronlihan kaveriksi, kiittelee toinen valintaansa.
Meksikolaistyyppisen ruoan ystävä on hänkin löytänyt mieleisensä: hampurilaisen, johon jalapeno tuo sopivasti tulisuutta ja nachot rouskuvuutta.
Kanahampurilaista mutusteleva peukuttaa vuohenjuuston ja paholaisenhillon muodostamaa kombinaatiota. Juustolla ja pekonilla höystetyn herkun äärellä suositaan puolestaan hienoisesti savuista aromia.
Trendiruokaahan hampurilaiset tänä päivänä ovat. Sämpylän väliin kasaavat syötävää niin huippukokit kuin kotipihojen grillimestaritkin. Eikä perinteinen hampurilaispihvi suinkaan ole enää ehdoton osa kokonaisuutta.
Kättä väännetään kuitenkin yhä siitä, miten hampurilainen syödään. Sivistyneesti haarukalla ja veitsellä vai astetta rennommin, käsin?
– Mie syön kyllä käsin. Mutta kertooko se enemmän annoksesta vai syöjästä, hampurilaisten äärellä tuumataan.