Halkeamia oletettua enemmän
Liperin uudessa terveyskeskuksessa tehtiin pääsiäisviikolla ensimmäisen vuoden takuutarkastus suunnittelijoiden, urakoitsijoiden, tilaajan edustajien ja käyttäjän edustajan läsnä ollessa.
Kunnan tekninen johtaja Tommi Hirvonen toteaa, että halkeamien määrä on oletettua suurempi, mutta laadullisesti ne eivät ole kovin pahoja.
– Halkeamat ovat liitoskohdissa ja pilarien vieressä, jossa ainesosat vaihtuvat. Tiilet eivät ole haljenneet. Halkeamat ovat tiilikuvioiden mukaisia.
Hirvosen mukaan saumojen eläminen ja halkeamiset menevät vielä normaaliin toleranssiin. Halkeamat johtuvat rakenteiden kuivumisesta ja pienestä rakenteiden liikkumisesta.
– Rakennuksen pohjatyöt on tehty aikoinaan huolellisesti. Massoja vaihdettiin runsaasti ja tiivistyksiä tehtiin kerroksien mukaan. Mitään hutilointia ei ole tehty, Hirvonen sanoo.
Korjauksia toukokuussa
Rakennuksen tilat todettiin tarkastuksessa pääosin toimiviksi ja hyvin käyttäjiä palveleviksi. Tiloissa on tehty jo erilaisia säätöjä ja korjauksia muun muassa automaattioviin, hanoihin ja ilmanvaihtoon.
Terveyskeskussairaalan suihkutilojen kaadot on tehty loiviksi liikkumisen helpottamiseksi.
– Tiloissa ei ole kynnyksiä, mutta niihin tehdään vesikatkoja joustavilla ratkaisuilla, jotka eivät estä liikkumista.
Urakoisijan kanssa on Hirvosen mukaan sovittu, että takuukorjaukset valmistuvat toukokuun loppuun mennessä.
– Halkeamat aukaistaan, ne täytetään ja maalataan päälle. Kokonaisia seiniä ei tarvitse maalata uudestaan, vain korjauskohdat, Tommi Hirvonen arvioi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.